Prambanan – Kivikasasta kivikasaksi

Kun Boroduburin temppeli oli nähty ja ohitettu varmaan 200 metriä pitkä turistimyymälöiden ketju, oli aika kääntää skoottereiden keula kohti seuraavaa Unescon maailmanperintökohdetta; hindutemppelialue Prambananille. Michael ja Dana navigaattoreineen edellä, me perässä. Tiet ovat täällä erinomaisessa kunnossa, eikä liikenne ole sieltä Aasian pahimmasta päästä. Välimatkaa Borobudurille ja Prambanille kertyy nelisenkymmentä kilometriä. Yogyakartasta suoraan matkatessa noin 20km. Yogyakartan ympärillä on myös lukuisia muita temppelialueita, joiden tutkiskeluun voisi kuluttaa viikkoja aikaa.

Prambanan on rakennettu 800-luvun puolenvälin aikana ja se on Indonesian suurin hindutemppelikompleksi. Se on pyhitetty neljälle hindujumalalalle; Trimurti, Brahma, Vishnu ja Shiva. Keskeisimpänä ja samalla suurimpana näistä on Shiva temppeli, joka kohoaa 47 metrin korkeuteen. Alueella sijaitsi alunperin 224 temppeliä, mutta paikka on kärsinyt vuosien varrella katastrofaalisista luonnonilmiöistä.

Paikka hylättiin melkein välittömästi perustamisen jälkeen 900-luvun lopulla Merapi tulivuoren purkauduttua. Hylkäämisen jälkeen alue tuhoutui täysin maan tasalle 1500-luvulla sattuneessa maanjäristyksessä. Uudelleen rakennustyöt aloitettiin kunnolla vasta 1930-luvulla ja tämä sama työ jatkuu vielä tänä päivänä. Tosin sitä vielä hidasti vuonna 2006 sattunut 6,3 magnitudin maanjäristys. Tuntuu, kuin paikka ei saisi kunnon rauhaa vaan aina, kun edelliset korjaustyöt on saatu valmiiksi, niin taas iskee joko maanjäristys tai tulivuorenpurkaus.

Nykyään tuhosta on jäljellä viitteitä edustalla sijaitsevien raunioiden muodossa. Pukeutua tulee soveliaasti ja kannattaa varata mukaan joku suoja kasvoille, sillä aika ajoi tuuli pöllyttää hiekkaa melkoisella voimalla. Paikka myös kuhisee turisteja, mikä toisaalta on hyvä asia, jotta alueen elvytys toimet saadaan tällä kertaa vietyä loppuun saakka. Turismibisnes täällä hieman lievempää kuin naapuri Borobudurissa. Jotain jekkuja kuitenkin tuli huomattua. Prambanan kun suljetaan kello 17:00 juuri sopivasti ennen auringonlaskua. Tämä siksi, että voidaan myydä lisämaksusta erillisiä lippuja, jotta voisi ihastella auringonlaskua. Nämä liput ovat kuitenkin täysi vitsi, sillä lipun ostaneita ihmisiä aletaan häätämään kohti kotia ennen, kuin koko aurinko on kunnolla edes ennättänyt laskea. Parempi piiloutua jonkin syrjäisemmän raunion taakse ja ottaa peruslipusta irti kaikki mitä saa. Olimme paikanpäällä muina miehinä viimeiseen asti, eikä kukaan tullut meiltä mitään erillistä lippua kyselemään.Kaiken kaikkiaan päivän reissulle Yogyakarta – Borobudur – Prambanan kertyi reipas sata kilometriä skootterin selässä. Lähdimme liikkeelle 03:00 aamuyöllä ja palasimme hotellille 22:00 illalla. Tällainen reissu vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa ehdottomasti. Vaatetta kannattaa varata matkalle mukaan, sillä temppeleillä tulee olla pukeutuneena soveliaasti.

Jaavan saarella liikkuminen kannattaa hoitaa junalla, jos vain mahdollista. Eikä pelkästään mukavuuden ja edullisen hinnan vuoksi, vaan samalla saat nauttia uskomattoman kauniista peltomaisemista massiivisten tulivuorten ympäröiminä. Tässä vaiheessa oli aika sanoa hyvästit aivan mahtaville tyypeille Michaelille ja Danalle sillä meidän oli kerittävä lennolle Jakartan kautta kohti seuraavaa maata; Kambodzaa…

– Jani –

Youg.. Yogua.. Yogyakarta

Yogya on yksi Indonesian vanhimmista kaupungeista, joka tarjoaa historiaa sekä arkkitehtuuria. Mielenkiintoiseksi kaupungin tekee sen, että se on ainut Indonesia provinssi, joka on sulttaanin hallitsema ja on entinen Hollannin siirtomaakaupunki. Hallintohistoria kaupungilla on varsin värikäs. Niin hindut, buddhalaiset, animistit, islamistit, hollantilaiset ovat hallinneet kaupunkia. Jokainen on näin jättänyt jälkensä Yogyaan.

Hollantilaiset kolonialistit toivat Yogyan kaupunkiin eurooppalaista arkkitehtuuria. Tänä päivänä kaupungin moni rakennus on sekoitus hollantilais-jaavalaista arkkitehtuuria. Indonesian pankki (KH Ahmad Dahlan kadulla) BNI pankkin ja Benteng Vredeburgin läheisyydessä, on hyvä esimerkki aikakauden eurooppalaisesta rakennustyylistä.

Prinssi Diponegoro julisti sodan hollantilaisia vastaan 1800-luvulla ja toisen maailman sodan aikana sulttaani antoi luvan vapaustaistelijoiden käyttää Kratonin kompleksia tukikohteena. Hollantilaisten kaupunkien valloittaminen oli aiheuttanut kitkaa paikallisten kanssa. Hollanti luovutti lopulta Jaavan miehittämisen ja Indonesian saatuaan itsenäisyyden, nimitti se Yogyan erikoisalueeksi. Kaupungista tuli itsehallintoalue, jossa sulttaani sai jatkaa hallitsemista.

Vuosisatoja Yogyan asukkaat ovat palvoneet tulivuoren hedelmällistä maaperää, tietäen riskinsä. Vielä tänä päivänä aktiivinen tulivuori häämöttävät kaupungin läheisyydessä. Merapi vuori (2968m) on purkaantunut säännöllisesti vuodesta 1548 asti ja viimeisin purkaus vaaransi asukkaita vuonna 2006. Nopeasti perään Yogyassa mitattiin 6,3 magnituden maanjäristys tappaen lähes 6,000 ihmistä, kymmeniätuhansia ihmisiä loukkaantui ja 135,000 rakennusta tuhoutui. Pahiten tuhoa koki Candi Brahmna ja Vishnu Prambananin temppelialueilla, Kratonin Kareta museo ja Taman Sari. Vaikka kaupungin keskusta koki pahinta tuhoa, Yogyan lähialueet rakensivat vuosienkin jälkeen rakennuksia uudelleen. Onneksi turismin tuoma rahavirta sai kaupungin talouden palautumaan.

Moni nähtävyyksistä on kävelymatkan päästä toisistaan. Sillä kaupungin keskusta on todella pieni, eikä liikkuminen pitäisi olla kallista. Me vuokrasimme skootterin ja sillä hurruttelimme ympäri kaupunkia. Muita vaihtoehtoja on taksi, riksa, hevoskyyti, bussit tai vuokraamalla auto.
Jos haluat kävellen nähdä kaupungin, huomioi, että kadunkyltit katujen risteyksissä ei näytä poikkikatua vaan katua, millä olet. Eli pitkällä suoralla tiellä saattaa olla monta eri nimeä risteyksien jälkeen, hämmentävää kyllä.

Benteng Vredeburg oli hollantilaisten kolonialaisten linnoitus ja nykyään se toimii museona. Sisäänpääsymaksu on 10,000 IDR henkilöltä. Museosta löytyy vanhoja sotilaspukuja ja tietoa aikaisemmista Indonesian kamppailusta kolonialistien kanssa. Hollantilaisten linnake on Gedung Agungin, presidentin palatsin edessä. Joka on itse asiassa hyvä esimerkki hollantilaisesta arkkitehtuurista. Tuplatykki on edelleen esillä niistä ajoista. Suosittelen käymään museossa, koska se antaa perspektiiviä, kun kävelet Yogyan kaduilla.

Kraton on rakennettu 1700-luvulla ja on Yogyan päänähtävyys. Sulttaanin palatsi koostuu itse palatsista, sulttaanin ylellisistä asunnoista ja kahdesta sulttaanin suuresta piha-alueesta. Sulttaani perheineen asustelee edelleen Kratonissa. Kokonaisuudessa Kraton on todella suuri ja vaatii monta tuntia tutkiskeluun. Itse palatsissa on mahdollista vierailla tiettyyn aikaan päivästä, kun sulttaaniperhe on hoitamassa hallintoasioita eikä ole paikalla.

Taman Sari on tunnettu vesilinnoitus, joka tarjosi aikoinaan oivan nautinnon sulttaanille ja hänen seurueelle. Linnoituksessa on puistoalueita, erikokoisia altaita ja vesiteitse on päässyt kulkemaan. Puutarhat olivat hyvä rentoutumis-, meditaatio-, suoja- ja piiloutumispaikka. Läheltä löytyy myös maanalainen moskeija. 2006 vuoden maanjäristys ravisteli vesilinnoitusta, mutta täällä voit edelleen kuvitella ihmisten hurmion.

Malioboro on tunnettu shoppailukeskus ja on suosittu sekä paikallisten että turistien kesken. Täältä löytyy myös yksi pieni ostoskeskus, missä on mukava piipahtaa varsinkin, kun olet kauan ollut pikkukylissä. Malioboro on kaksi kilometriä pitkä ja siellä on satoja pikku butiikkeja ja täältä löytyy tavaraa laidasta laitaan. Malioboro alkaa Tugun asemalta ja sama tie vie Sulttaanin aukiolle asti. Yogyan päätori, Pasar Beringharjo löytyy Malioboro –kadulta. Jos tarvitse jotain, osta se täältä. Muista tinkaaminen!

Yogyalla on muutakin tarjottavaa kuin kulttuuri itsessään. Se on todella eloisa kaupunki ja shoppailijoiden unelma. Päätiellä Malioborolla on aina paljon väkeä ja se on tunnettu iltamarkkinoista. Moni turistikauppa ja halvat hotellit ovat tämän tien lähellä, kuten myös Sosrowijayanin kadulla.

Tämä on yksi ystävällisimmistä kaupungeista, mitä maailmassa on. Ihmiset ovat todella innoissaan, kun saavat jakaa heidän kulttuuria matkailijoille, ja heillä on todella paljon kerrottavaa. Ihmiset tulevat juttelemaan sinulle ja pääset useampaan kuvaan yhdessä paikallisten kanssa. Lisäksi moni opiskelija haluaa tulla juttelemaan sinun kanssa englanniksi, sillä he saavat hyvää harjoitusta englannin kielen opiskeluun. Jaavalainen kulttuuri, tavat ja uskomukset ovat siltä läsnä, mutta länsimaalaisuuden vivahdukset yhteiskunnassa ovat aiheuttaneet vastavirtaa varsinkin kaupungin pohjoispuolella, jossa yliopisto-opiskelijat pukeutuvat trendikkäimpiin vaatteisiin ja elävät yhä enemmän länsimaalaisemmin. Yogyassa on paljon suuria ja hyviä yliopistoja, ja on tunnettu yliopistokaupunkina. Kaupunki on edelleen käsitöiden ja perinteisten tekstiilien sekä jaavalaisen tanssin, teatterin ja vesinukke-esitysten keskus.

Yokyakartasta käytetään monta eri nimeä kuten Yogyakarta, Jogyakarta, Yogya ja Jogya. Jakarta ja Yokyakarta lausutaan lähes samalla tavalla, joten ole tarkkana, kun varailet lippuja tai matkoja näihin suuntiin. Temppeleiden Prambanan ja Borobudurin lisäksi kaupungissa kannattaa viettää muutama päivä, itse kaupungin tutkiskeluun. Yogya on kuitenkin tunnettu vain porttikaupunkina Unescon maailmaperintökohteille Prambanan ja Borobudurin temppeleille. Näistä lisää seuraavaksi.

 

– Minna-Mari –

Kawah Ijen ja sininen liekki

Balilta siirryimme vesiteitse Jaavan saaren puolelle Banyuwangi -nimiseen satamakaupunkiin. Matkanteko kesti huomattavasti odotettua pidempään ja olimme paikanpäällä kahden aikaan yöllä ilman majapaikkaa. Onneksemme auto jätti meidät erään majapaikan eteen ja matkasta väsyneinä emme jaksaneet lähteä etsimään muita vaihtoehtoja. Paikka paljastui yhdeksi hirveimmistä, missä olemme koskaan yöpyneet. Se sai tällä erää kelvata olihan meillä makuupussit hieman epäilyttävien lakanoiden suojaksi. Toisaalta mitä nyt voi kuuden euron majoitukselta odottaakaan. Seuraaviksi öiksi varasimme sitten hieman tasokkaamman majoituksen.

Banyuwangissa ei ole varsinaisesti turisteille mitään nähtävää tai tekemistä, vaan paikka toimii porttikaupunkina läheisille tulivuorelle Kunung Merapille (2799m) ja sen vieressä sijaitsevalle Kawah Ijenille. Vuorenjuurelle pääsimme vuokrattuamme neliveto jeepin ja kuljettajan (600 000IDR), joka kuljetti meidät jyrkkää tietä pitkin kohti perusleiriä. Automatka Banyuwangista kestää puolesta tunnista tuntiin riippuen keliolosuhteista.

Bali nähtynä Kawah Ijeniltä

Bali nähtynä Kawah Ijeniltä

Suurin vetonaula täällä on kraatterijärven kupeessa palava sininen liekki. Muutenkin koko paikka tuntuu kuin olisi ollut vieraalla planeetalla. Maassa olevista halkeamista nousee 600 asteista rikkikaasua, joka syttyy itsestään päästessä ulos. Liekit voivat parhaimmillaan kasvaa yli viisimetrisiksi. Näky on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan uskomaton! Vaikkakin meidän vierailun aikana näkyvyyttä haittasi lähes täysikuu.

Kuun vakossa

Kuun vakossa

Nähdäksesi maagisen sinisen liekin on matka aloitettava yötä vasten. Rikkikaasut palavat vuorokauden ympäri, mutta ovat silmin nähtävissä ainoastaan kello 01:00-04:00 välisenä aikana. Voin kokemuksesta sanoa, että se on todellakin sen arvoista. Perusleiristä kraatterijärvelle matkaa kertyy parisen kilometriä jatkuvaa ylämäkeä pitkin. Vaellukselle on hyvä varata ainakin parisen tuntia, sillä matka on kohtalaisen rankka ja lepotaukoja on pakko pitää. Varustukseksi on hyvä ottaa lämmintä vaatetta, koska lämpötila laskee ylöspäin kiivettäessä melkoisesti yön pimeinä tunteina. Taskulamppu on myös pakollinen varuste, sillä reitillä ei ole turvakaiteita ja pilkkopimeässä väärän askeleen ottaminen voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin. Turisteja on kuollut tiputtuaan vuorenrinteeltä alas, joten varovainen täällä pitää olla kokoajan. Ylöspäin kuljettaessa myös tulivuoren uumenista tunkeutuva pistävän rikin haju pahenee, joten hengitystiet on hyvä suojata maskilla.

Kawah Ijeniltä löytyy myös kauniin turkoosin värinen kraatterijärvi, jonka veden lämpötila on 34 astetta ympäri vuoden. Vaikka tämä saattaa kuulostaa houkuttelevalta uimavedeltä niin sitä se ei todellakaan ole. Vesi nimittäin koostuu kloorihaposta, suolahaposta sekä rikkihaposta veden Ph:n ollessa 0,5. Näin ollen se on maailman happamin järvi, joka syövyttää kaiken, mikä sen kanssa joutuu kosketuksiin.

Alue työllistää parisen sataa kaivosmiestä, jotka louhivat rikkiä kraatterin uumenista. Seuraavan kerran kun mietit, että kuinka rankkaa sinulla on töissä niin mieti vielä hetki, että mitä nämä herrat joutuvat kokemaan. Ruumiinrakenteeltaan heiveröiset miehet hakevat päivittäin rikinpalasia syvältä tulivuoren kraatterista ja kantavat sitä korit olallaan kilometritolkulla jyrkkää ylä- ja alamäkeä edestakaisin. Kantamuksille kertyy painoa 70-100 kilon verran, kun miehet painavat hädin tuskin 60 kiloa. Kilohinta rikille on 1000 Indonesia rupian eli noin 7 sentin luokkaa. Savuavasta kraatterista kulkeutuu työmiesten keuhkoihin melkoisia myrkkyjä, jotka lyhentävät heidän elinikäänsä dramaattisesti. Keski-iän näillä työmiehillä arvioidaan olevan 40-50 vuoden välissä. Vaihtoehtoja ei heillä näillä seuduilla paljon ole, sillä se perhe täytyy elättää tavalla tai toisella.

Rikinkantaja kipuamassa ylös kraatterista

Rikinkantaja kipuamassa ylös kraatterista

Korissa 70-100 kiloa painoa

Korissa 70-100 kiloa painoa

Silmiä ja henkeä kirvelevä savu nousee maan uumenista

Silmiä ja henkeä kirvelevä savu nousee maan uumenista

Rikkikaasujen värjäämä kivi

Rikkikaasujen värjäämä kivi

Kuollutta maastoa

Kuollutta maastoa

Retken vaarallisin hetki sattui paluumatkalla, kun koko yön valvonut kuski meinasi nukahtaa rattiin useampaan otteeseen. Oli kammottavaa katsoa takapenkiltä taustapeilin kautta, kuinka kaverin silmät valahti kiinni vähän väliä. Hengissä selvittiin, mutta eipä ole koskaan pelottanut auton kyydissä yhtä paljoa.

Merapi tulivuori aamunkoitteessa

Merapi tulivuori aamunkoitteessa

 

– Jani –

Kohti Gilin paratiisia

Gili-saaret: Trawangan, Meno ja Air ovat kolmen paratiisisaaren rykelmää, jotka sijaitsevat Balin ja Lombokin välissä. Matkustaminen näille saarille onnistuu parin tunnin laivakyydillä Balilta ja alle puolessa tunnissa Lombokilta. Kaikilla saarilla on omat tunnuspiirteensä ja ne vetävät erilaista porukkaa puoleensa.
Trawangan on saarista suurin ja kehittynein ja sitä kuvaillaan niin sanotuksi bilesaareksi, joka kuulostaa pahemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Gili Air on rauhallinen ja sopii hyvin pariskunnille sekä häämatkalaisille. Gili Meno on saarista hiljaisin ja täältä löydät todennäköisemmin sen oman aution paratiisirannan.

Tarkoitus oli käydä kaikilla saarilla, mutta jostain syystä Trawanganille tuli vain jumahdettua viikoksi. Elämä täällä(kin) saarella on hyvin rentoa ja yksinkertaista. Päivät meni pitkälti riippumatossa loikoillen välillä syömässä ja uimassa käyden.

Saari on todella pieni ja sen ympäri voi kävellä parissa tunnissa. Saarella ei ole asfalttiteitä eikä autoja tai skoottereita. Kulkeminen ympäriinsä tapahtuu siis kävellen tai pyörän selässä. Taksin virkaa saarella hoitaa hevoskärryt, cidomo. Saaren tutkiskelu onnistuu parhaiten vuokraamalla maastopyörän parilla eurolla. Tie on suurimmaksi osaksi pyöräilykuntoinen ainoastaan saaren länsipuolella on pari kohtaa, jossa pyörää oli pakko taluttaa.

Miksi valita Gili Trawanangan näistä kolmesta saaresta ja kenelle se sopii? Monipuolisuus on se juttu, mikä tänne veti eniten puoleensa. Kehittynein infrastruktuuri tarjoaa hyvät palvelut, mutta onnistuu samalla säilyttämään silti autenttisen saarifiiliksen.Joogan harrastajille on tarjolla päivittäin tai kurssin muodossa aktiviteettiä. Rannalle riittää mukaan vain mukavat vaatteet ja vesipullo. Tämä tuo tänne nuorien reppureissaajien lisäksi myös paljon myös lapsiperheitä.
Päivittäin kuuden jälkeen illalla sataman lähettyvillä on ”yötori”, jossa saa hyvää ja halpaa ruokaa. Vaihtoehtoja on paljon ja pääosin buffet –tyylillä mennään. Jos makeanhimo iskee ruuan jälkeen, löytyy torilta erilaisia kotitekoisia kakkuja ja keksejä. Saaren ruuat ovat hyvänlaatuisia ja maukkaita.

Bungalow 300 000 IDR/yö

Bungalow 300 000 IDR/yö

Päiväaktiviteetiksi ympäristö tarjoaa hyvät puitteet snorklaukselle. Ympäri saarta löytyy rannan läheisyydestä useampia koralliriuttoja, jotka ovat helposti saavutettavissa. Lajikirjo on hyvä ja täällä tuli myös nähtyä ensimmäinen kilpikonna.
Sukellusta on myös tarjolla laajalti sekä kurssit ja laitevuokrat ovat edullisia. Suomenkielellä sukelluskoulua ei löydy, mutta ruotsiksi ja englanniksi toki löytyy. Sukelluskouluja on vierivieressä ja valinnan varaa on.
Sataman läheisyydestä löytyy ruotsalainen sukelluskoulu, jonka yhteydessä on ravintola, jossa kävimme kotikeittiötä ikävöidessä syömässä lihapullia ja perunamuusia ja jopa puolukkahilloa löytyy!

Trawanganilta löytyy Gili-saarten paras surffauspaikka, joka oli myös oma suosikki aalto koko Indonesiassa. Paikka sijaitsee saaren kaakkoiskulmassa ja sen edustalta löytyy muutamia välineitä vuokraavia kauppoja. Aalto on pitkä ja säännöllinen, suuntaa aina oikealle ja murtuu aina samassa kohdassa. Aallolle on matkaa rannasta noin 50 metriä ja kokomatkalla pinnan alla lymyää koralliriuttaa syvimmillä noin puolessatoista metrissä. Tämä tekee paikasta huomattavasti vaarallisemman kuin tyypilliset rantabreikit, joten ei ehkä paras paikka aloittaa surffausta. Ilman korallikenkiä ei kannata edes yrittää!

Vaikka saarella ei ole lainkaan poliiseja, ei meno ylly älyttömyyksiin. Saari on varsin rauhallinen kuin huopatossutehdas verrattuna viinanhuuruiseen Balin yöelämään tai Thaimaan Koh Phi Phi dubstep bailaajiin. Baarit sijaitsevat sataman läheisyydessä päätien varressa, ja jos melu ahdistaa, voi majoitusta etsiä sisämaasta tai saaren toiselta puolen, jossa on erittäin hiljaista.

Kaikilla kolmella saarella on yhteinen pieni klinikka Gili Trawangassa, jonne kannattaa kääntyä vähäisen sairauden tai tapaturman tullessa. Vakavassa tilanteessa kannattaa lähteä Lombokille tai suoraan Balille. Saarelta löytyy yksi pieni apteekki, josta saa välttämättömät tarvikkeet.

Vierailumme aikana saarelle alettiin pikkuhiljaa valamaan teitä sora/hiekkatien tilalle, jotka lähitulevaisuudessa saattavat kattaa koko saarta kiertävän tien. Moottoriajoneuvoja täällä tuskin tullaan näkemään tästä huolimatta. Toivon ainakin niin, koska se veisi saarelta tiettyä charmia ja rikkoisi hiljaisuuden tunteen.

 

– Jani –

Kopi Luwak “kissanpaska kahvi”

Balilla ympäriinsä ajellessamme vastaan osui kyltti, jossa oli tuttu sana; Kopi Luwak. Kyltin alta löytyi kahvila, joka paljastui erikoisimmaksi missä koskaan olemme käyneet. Kahvin lisäksi saimme tutustua, kuinka sitä valmistetaa ja pääsimme myös maistelemaan erilaisia teelaatuja.

Kopi Luwak suoraan käännettynä tarkoittaa kahvi kissaa. Mutta mitä ihmeen tekemistä kissalla on kahvinvalmistuksen kanssa? Tämä ei ole sitten, mitä tahansa kahvia vaan valmistus poikkeaa aika lailla muista kahvilaaduista. Pääraaka-aineena toimivat raa´at kahvimarjat, jotka saavuttavat kypsymisen sivettikissan suolistossa. Kyllä luit aivan oikein. Tämän jälkeen kun kissa tekee seuraavan kerran tarpeensa, tuloksena syntyy vaalea hieman Snickers-patukkaa muistuttava pökäle. Pökäle pestään (onneksi), paahdetaan, jauhetaan ja näin syntyy maailmankuulu Kopi Luwak -kahvi. Kahvin maku perustuu siihen, että tarkkahajuinen sivettikissa syö kahvimarjoista ainoastaan parhaat ja sen ruuansulatus entsyymit hoitaa loput. Makua kuvaillaan voimakkaaksi ja siitä voi löytää vivahteita kinuskin ja suklaan aromeista.

"Uunituoreet pavut"

“Uunituoreet pavut”

Pavut pestyinä

Pavut pestyinä

Kopi Luwak on maailman toiseksi kallein kahvilaatu. Indonesiassa kupillisesta joutui pulittamaan 50 000 IDR eli noin 3,5€. Hinta tulee erikoisesta valmistusmetodista ja pienistä tuotantomääristä. Kilohinta pyörii ulkomailla 300-550€ välillä. Viljelijältä suoraan ostettuna hintaa 200g paketille olisi tullut nelisenkymmentä euroa.

Sivettikissojen oloista ja niiden asemasta kahvintuotannossa on puhuttu jopa valtamedioissa asti. Tämä ei ole kyllä ihme, kuin näki, miten niitä säilytettiin ahtaissa häkeissä. Vangittujen sivettikissojen ainoa agenda on tuottaa kahvia ja rikastuttaa ei tosin viljelijöitä vaan kaikkia muita, jotka tässä bisneksessä ovat mukana.

SivettikissaMille tämä kahvi sitten maistuu? Noh rehellisesti sanottuna erittäin tunkkaiselle. Kuvittele huoltoasema, jossain syrjäseudulla; puolipäivää tiskaamattomalla pannulla seissyt pohjaan palanut kahvi ja et ole vielä lähelläkään tämän makua. Tätä tuskin kukaan maun vuoksi ostaa vaan erikoisuus on se mikä tässä viehättää.

Pistää kyllä miettimään, että kukakohan tämän kahvilajikkeen on alun perin keksinyt. Vaatii nimittäin melkoista pioneerihenkeä lähteä poimimaan kahvinpapuja kissanpaskasta ja päättää että taidanpa keittää noista kahvit. Saapa nähdä, milloin tämä kulinaarinen herkku löytyy myös Starbucksin valikoimasta.

“Maistuisko sullekin?”

 

– Jani –

Balin kauniimmat kasvot

Bali on yksi maailman tunnetuimmista ja parhaista paikoista tutustua surffauksen saloihin. Kuta ja sen viereiset rannat tarjoavat upeat puitteet surffauksesta kiinnostuneille. Lautojen vuokraus on edullista noin pari euroa tunnilta. Rantabreikki, hiekkapohja, sopivan kokoiset ja säännölliset aallot. Suurin vaara täällä on muut surffaajat, joita löytyy yhtä aikaa jopa satoja, joten vaaratilanteita sattuu aina silloin tällöin. Varsinkin kuin kokemattomat surffaajat, jotka eivät osaa/ymmärrä noudattaa surffausetikettiä joutuvat monesti tulilinjalle kuin nuoret paikalliset ”Kuta cowboyt” vetää isoja aaltoja ja kuvittelevat omistavansa koko meren.

Janin taidonnäyte :)

Janin taidonnäyte 🙂

Kun Kutalta lähdetään ajamaan etelään kohti Bukit Peninsulaa niin täältä alkaa sitten löytyä niitä maailmanluokan aaltoja. Peräperää löytyy Dreamland, Binging, Impossibles, Uluwatu sekä Balin kuuluisin aalto Padang Padang (”balinese pipeline”). Ja ei, näistä ei yksikään sovi aloittelijoille eikä edes vähän kokeneemmille surffaajille. Aallot ovat nopeita, erittäin voimakkaita ja pinnan alla lymyää veitsenterävää koralliriuttaa. Tosin tänne voi tulla nauttimaan myös rannoista, jotka ovat saaren upeimpien joukossa.

Uluwatun Pura Luhur temppeli sijaitsee Balin eteläkärjessä suuren pystysuoran kallioseinän päällä. Tämä on Balin parhaita paikkoja tulla ihastelemaan auringonlaskua. Röyhkeät apinat ovat oikea riesa täällä, sillä heti kun silmä välttää, niin ne koittavat varastaa vierailijoilta kaiken mikä irti lähtee. Eli kaikki korut ja aurinko/silmälasit ehdottomasti pois. Vartioiden varoituksista huolimatta Minna päätti pitää silmälasit päässä. Ja kas kummaa päästiin varmaan 10 metriä etenemään, kun apina hyökkää selkään ja saman tien puuhun karkuun lasit mukanaan. No eihän siinä muu auttanut, kun mennä hakemaan apua vartijalta, joka hetkeä aikaisemmin varoitti meitä tästä asiasta. Nerokas vartija heitti apinalle hedelmän ja vaihdossa apina tiputti lasit maahan, jotka ihme kyllä säilyivät suhteellisen ehjänä.

Toinen hyvä paikka tulla katsomaan auringonlaskua on Tanah Lot temppeli, joka sijaitsee suuren kiven päällä, jota aallot on vuosien saatossa muokannut mielenkiintoiseen muotoon. Valitsimme sattumoisin huonoimman mahdollisen päivän vierailla. Kuninkaanpäivä yksi harvoista balilaisten vapaapäivistä ja ihmismäärä ja eritoten liikenneruuhka oli käsittämätöntä. 20 kilometrin matka kesti yli kaksi tuntia. Matkan varrella kannattaa pysähtyä Cangguun, josta löytyy upeita monikerroksisia riisipeltoja.

Tanah Lot

Tanah Lot

Cangguakin upeampia riisipeltoja löytyy Ubudista. Ubud on todella idyllinen ja boheemi kaupunki. Ubudiin kannattaa tulla rentoutumaan ja rauhoittumaan muualta Balin hulinasta. Ubud sopii hyvin pariskunnille, koska sieltä löytyy romanttisia hotelleja ja tyylikkäitä ravintoloita. Kaupungissa on myös paljon pieniä ja kauniita kivijalkaliikkeitä ja  taidegallerioita.

Ubud tunnetaan balilaisesta käsitöistä, taiteesta ja tanssista. Siellä on myös mahdollisuus harrastaa joogaa ja meditaatiota. Kävimme katsomassa legong -tanssia, joka järjestettiin Ubudin temppelin raunioissa (esitys maksoi 80.000 IDR).

Soittoryhmä koostui erilaisista xylofonisoittimista, joita soitettiin varasoilla, rummuista sekä mieskuorosta, joka lauloi taustamusiikkia. Legong –tanssissa korostuvat sormien liikkeet, askelkuviot, kehon- ja kasvojen eleet ja liikkeet. Tanssijat liikuttelevat hypnoottisesti silmiä ja väristelevät sormia ollen kuin transsissa.

Tirta Empul temppeli on tärkeä Balin hindulaisille, koska temppeli tarjoaa pyhää vettä puhdistautumiseen. Uskotaan, että temppelin altaassa peseytyminen ja kylpeminen tuo hyvän omaisuuden ja terveyden. Sisäänpääsymaksu on 6000 IDR ja temppeliin on pukeuduttava peittäviin vaatteisiin. Tirta Empul on yksi kansainvälisistä kulttuurin perintökohteista.

Tirta Empul temppelistä 20 kilometriä pohjoiseen sijaitsee Balin kuuluisimmat tulivuoret. Batur (1717m), Abang (2153m) ja Agung (3142m) korkeat tulivuoret, joiden keskellä on Batur järvi. Järven ympäriltä löytyy kuusi kylää, joiden asukkaat ovat jatkuvassa valmiustilassa aktiivisen Batur tulivuoren takia. Batur on purkautunut 24 kertaa viimeisen 200 vuoden aikana. Viimeisin purkaus oli vuonna 2000. Batur on valittu UNESCON luonnonperintökohteeksi vuonna 2012.

 

 
– Jani & Minna-Mari –

Bali – mennäkö vai eikö mennä?

Bukit lawangin jälkeen alkuperäinen ajatus oli matkustaa Sumatran saaren poikki ja jatkaa lautalla Jaavan saarelle. Tämä ajatus hylättiin, koska matka olisi kestänyt yli 72 tuntia bussissa kököttäen. Päätimme sitten ottaa lennot Balille ja jättää Jaavan saari myöhemmäksi. Parin päivän varotusajalla lennot olivat aika arvokkaat, mutta vaikka lompakko ei kiittänyt, niin ainakin perse säästyi istuma-maratonilta.

Bali, tuo Australiaan Kanariansaariksi tituleerattu paikka herättää paljon eriäviä mielipiteitä. Toiset rakastaa ja loput eivät voi sietää. Mistä tämä johtuu, niin siitä halusimme ottaa selvää. Ensinnäkin Bali on iso saari, josta löytyy paljon muutakin kuin se pahamaineinen Kuta-beach ja ympäröivä alue. Mutta keskitytään nyt aluksi niihin vähemmän mairitteleviin puoliin.

Kuta beach ja sen vieressä sijaitsevat Legian ja Seminyak ovat yltiö turistoituneita paikkoja, jossa paikallisesta elämäntavasta ei ole jälkeäkään. Kaikki täällä pyörii tasan tarkkaan turistien rahan ympärillä. Ja siellä missä liikkuu raha, niin sieltä myös löytyy liuta ihmisiä, jotka yrittävät niistä hyötyä, joten tarkkana kannattaa olla. Taksikuskeja on aivan turha yrittää saada ajamaan mittarilla ja pyyntihinnat matkoista ovat lähinnä naurettavia. Liikkuminen paikasta toiseen kannattaa mieluiten hoitaa itse, jos siihen vain kykenee. Tämäkään ei kyllä aivan mutkitta suju, josta hyvä esimerkki tuonnempana. Kaoottinen liikenne voi myös aiheuttaa päänvaivaa. Paikan vaarallisuudesta kertoo jotain se, että keskimäärin täällä menehtyy yksi Australialais-turisti joka yhdeksän päivän välein.

Lähialueen rannat ja meri ovat roskaisimpia, mitä olen missään ikinä nähnyt. Meri on täynnä muovipusseja, pulloja, tölkkejä ynnä muuta roskaa. Uimalla et pääse kahta metriä pidemmälle, jottei joku limainen roska koskettaisi sinua. Ihmisten välinpitämättömyys ympäristöä kohtaan on suorastaan pöyristyttävää. Tämä ei tosin ole ainoastaan turistien vika vaan samaa piittaamattomuutta tapahtuu myös paikallisväestön keskuudessa. Lisäksi hintataso on 10-20% korkeampi kuin muualla Indonesiassa.

Tätä kuvaa et näe matkatoimistojen esitteistä.

Tätä kuvaa et näe matkatoimistojen esitteistä.

Poliisin kanssa ei kannata tulla minkäänlaisiin tekemiseen. Kuulimme ennen matkaamme tänne, että poliisit pysäyttelevät täällä säännöllisesti turisteja ja vaativat heiltä sitten lahjuksia, kun heillä ei ole kansainvälistä ajokorttia. Ja kuten arvata saattaa niin juuri niinhän myös meille kävi. Tältä on ikävä kyllä lähes mahdoton välttyä, sillä poliisit päivystävät juuri kaikkien nähtävyyksille johtavien teiden varrella. Noh tällä kertaa päästin halvalla 200 000IDR, jolla poliisisetä kirjoitti kuukauden ajoluvan. Aluksi yritti mokoma pyytää 500 000IDR, mutta ankaran tinkimisen jälkeen saatiin hintaa tiputettua. Ja tuo höpöhöpö muka ”ajolupa” oli kuin olikin validi, sama pysäytys episodi sattui nimittäin myös toisen ja vielä kolmannen kerran. Näillä kerroilla päästiin jatkamaan matkaa ilman lisäkustannuksia. Ja vaikka tuo kansainvälinen ajokortti sattuisikin löytymään niin en menisi takaamaan, että siitä on mitään hyötyä.

Näistä muutamista vioista huolimatta Bali on vähintään vierailemisen arvoinen paikka. Saaren monipuolisuus, paikoitellen erittäin upea luonto ja erilaisten aktiviteettien määrällä saarelta löytyy tekemistä vaikka kuinka. Näistä lisää seuraavassa blogi postauksessa.

 

-Jani-

Viidakkoelämää Bukit Lawangissa

Tulimme minivanilla Medanin (96 km) hulinasta viidakkoon Bukit Lawangiin. Bukit Lawang on tunnetuin osa Gunung Leuser kansallispuistosta.
Matka oli hikinen. Kuljettajan yrittäessä rikkoa uutta ennätystä, siitä monta matkustajaa yhteen minivaniin mahtuu. Sisällä autossa silleinä purkissa oli lähemmäksi 20 ihmistä ja katolle mahtui aina yksi poikalauma.
Minivani jättää sinut vähän matkan päähän Ketable kylästä, jonne sinun täytyy ottaa tuktuk kyyti. Matka taittuu nopeasti viidessä minuutissa, mutta jalan on mahdollista myös mennä.

Perille päästyämme, kimppuumme hyökkäsi Bukit Lawangin turistiyhdistyksen jäsen, kertoen viidakkotrekkauksista. Kahden päivän (yksi yö) viidakkoretki maksaa 60 euroa henkilöltä sisältäen ruoat, juomat, majoituksen ja pääsylipun kansallispuistoon, sisältäen käytännössä kaiken. Mahdollista on myös tehdä yhden päivän retken tai jos ylimääräistä aikaa on niin useammankin päivän. Oppaita tulee mukaan 1-4 riippuen ryhmän koosta ja retken kestosta. Retkelle kannattaa valita paikallinen ja koulutuksen saanut opas, jotta raha menee kylän asukkaille. Yksin viidakkoon on ihan turha lähteä edes päiväksi. Bukit Lawangia koetteli 2003 vuonna suuri tulva, tuhoten suuren osan kylästä. Paikalliset menettivät kotinsa lisäksi mahdollisuuden elinkeinoonsa. Viidakon laiton hakkuu palmuöljy viljelmien tieltä, tuhoaa samalla uhanalaisten eläinten elinympäristöä.

Löysimme kiviset ja soraiset –henkisen majatalon läheltä kansallispuistoa ja Bohorok -jokea. Paikkaa pyörittävä nuori poika Harry, oli todella innokas keskustelemaan asiasta kuin asiasta. Varasimme kaksi yötä, jonka välissä tarkoituksemme oli käydä viidakkoretkellä. Saimme jättää ylimääräiset tavarat säilöön yöpyessämme viidakossa.

Trekki alkoi seuraavana päivänä aamu yhdeksältä. Seurassamme oli kanadalainen Dave ja yksi opas. Vaelluksen aikana opas kertoi eri puiden ja kasvien hyödyistä. Opimme tunnistamaan metsässä syötävät marjat, mistä löytyy luonnon oma tiikeribalsamia ja kuinka autonrenkaiden kumiseos valmistuu. Vastaan tuli niin monennäköistä liikkuvaa eläintä kuin hyönteistä. Hyttysten kanssa aikaa tulee vietettyä aivan liikaa, ja sitä offia kannattaa pakata mukaan. Joukkoomme liittyi myöhemmin saksalainen tyttöryhmä ja Etelä-Afrikasta tuleva pariskunta sekä heidän oppaansa. Meitä oli noin 10 henkilöä loppupäivästä.

Jättimurkku

Jättimurkku

Päivän kohokohta huipentui, kun näimme vapaana olevia orankeja. Tästä uhanalaisesta eläinlajista olen puhunut iät ja ajat. Nyt vihdoin saan ainutlaatuisen tilaisuuden kohdata kasvotusten ihmisen lähisukulaisen.
Oppaat kertoivat, että 20 prosenttia retkiryhmistä ei valitettavasti näe orankeja lainkaan. Meillä kävi tuuri, sillä näimme päivän mittaan ainakin kymmenkunta orankia.

Tiesitkö, että nämä ”metsän ihmiset” ovat hyvin lähellä ihmistä. Ne jakavat ihmisen perimästä 96,4 %. Jokaisella yksilöllä on omat luonteenpiirteet, ja ne ovat todella älykkäitä. Sumatralla arvioidaan olevan jäljellä enää 7300 luonnonvaraista yksilöä. Vaikka orankeja yritetään suojella parhaan mukaan, orankeja uhkaa salametsästys, orankikauppa ja salakuljetus ulkomaille lemmiksi. Sumatra on toinen paikka maailmassa, missä voi nähdä orankeja vielä luonnossa. Borneossa Malesiassa arvioidaan olevan 40000-70000 yksilöä jäljellä.

Vaelsimme puoli päivää, noin kuusi tuntia. Trekkaaminen kansallispuistossa vaatii hyvän peruskunnon, sillä eteenpäin meneminen voi välillä olla haastavaa. Lisähaastavuutta liikkumiseen toi kuumuus ja koskea ilmankosteusprosentti.
Pitäessämme pientä levähdystaukoa, yksi oppaastamme tokaisi minulle, että ”Hi Minna, you look a little red”. No mitä siihen vastata, hien virratessa päästä varpaisiin.

Sademetsässä ei ole portaita tai teitä. Ylöspäin mentäessä tarvittaessa otettiin tukea puiden juurista ja oikeastaan ihan mistä tahansa, mistä kiinni sai. Vastoin ennakkoluuloja ylöspäin oli helpompi mennä kuin alaspäin. Polut olivat osittain vaarallisen liukkaita ja putosivat jyrkästi alaspäin.

Ennen auringonlaskua saavuimme perusleiriin, joka oli suuren vesiputouksen vieressä. Leiri koostui kolmesta pressukatoksisesta avoteltasta. Viemme tavaramme telttaan ja varasimme makuupaikat.
Vaellus oli ollut hikistä puuhaa, joten jääkylmässä joessa peseytyminen virkisti. Tosin minun veteen meneminen jäi kahlaukseen. Leirillähän ei siis ole suihkuja, vessaa tai sähköjä. Kaikki tapahtuu täysin luonnon helmoissa.

Viidakkoleiri

Viidakkoleiri

Reilu metrin mittainen lisko asui naapurissa

Reilu metrin mittainen lisko asui naapurissa

Leirille aikaisemmin tulleet paikalliset ja oppaat, valmistivat meille päivällisen. Ruoka koostui riisistä, kasviksista, kanasta, lihasta ja tofusta. Puhdasta vettä saatiin keittämällä lähdevettä. Näin suuria vesivarastoja ei tarvitse itse tuoda keskelle sademetsää.
Illan pimetessä istuimme kynttilänvalossa koko porukalla. Juttelimme ja leikimme leikkejä. Ensimmäinen leikistä oli tulitikun siirtämisleikki. Väsyneinä yritimme käyttää viimeisiä aivosoluja ratkaisemaan arvoituksia. Samoja arvoitusleikkejä tehdään lapsille, jotka ratkovat ne nopeasti. Aikuisena mietimme liikaa ja analysoimme silmien alla olevaa vastausta.
Toinen leikki oli sitten hieman vaativampi. Siinä selitettiin vierustovereille, että tässä on muki. ”This is a cup”, johon vasemmalla puolella vastaa ”a what”, ja minä jälleen totean ”a cup”, johon toveri vielä kerran epäilevästi kysyy ”a what” ja lopuksi totean ”a cup – ou cup.” Ei siinä mitään, mutta kun niitä esineitä alkoi tulla useampia, niin kieli oli mennä solmuun. Kolmannessa leikissä piti esineitä siirrellä lorun tahdissa. Tämäkin tuotti joillekin hieman vaikeuksia. Leikit olivat mukavaa ajankulua ja hieno lopetus mahtavalle päivälle.

Seuraava aamu käynnistyi aamupalalla ja tavaroiden pakkauksella. Paluumatkalla trekattiin vielä vähän lisää. Kun hiki oli nostettu pintaan ja lounaaksi oli syöty nasi goreng, niin laskettiin viidakossa virtaavaa jokea alas traktorin renkaista tehdyillä ilmarenkailla. Tämä oli kylmää, mutta mukavaa kyytiä! Laskemalla jokea alas, säästää viiden tunnin vaelluksen viidakossa.
Myöhemmin illalla kokoonnuimme porukalla kylän parhaaseen ravintolaan, jossa oppaat lauloivat ja soittivat kitaralla cover -biisejä tunnetuilta artistelta. Ilta venyi yön pimeille tunneille asti tanssien ja laulaen.

Jos viidakkotrekki ei kiinnosta, mutta haluat nähdä orankeja, on sinulla mahdollisuus osallistua niiden syöttämishetkeen. Näit itseasiassa näet lähempää näitä kädellisiä otuksia ja tuet myös orankien suojelutoimintaa. Nämä orangit ovat pelastettuja yksilöitä, joita “kuntoutetaan” ennen luontoon vapauttamista.

 

– Minna-Mari –

Lake Toba – kraaterijärven rannalla

Siirtyminen Indonesian puolelle Medaniin sujui lentäen Singaporesta. Lentokentälle saavuttaessa kävelet konttorille, josta saat viisumin 35$, jolla saat oleskella maassa kuukauden. Pienenä vinkkinä, että kannattaa vaihtaa niitä dollareita etukäteen, vaikka muilla valuutoilla maksaminen onnistuukin niin vaihtokurssi on surkea.

Lake Toballe pääsee helpoiten lentämällä Sumatralla sijaitsevaan Medanin kaupunkiin, josta matkaa voi sitten jatkaa minivanilla tai bussilla. Medanissa ei ole käytännössä minkäänlaista turisti-infrastruktuuria ja kaupunki on likaisimpia ja taatusti katupölyisin paikka, missä olemme koskaan käyneet. Taisin aikaisemmin mainita, kuinka Kuala Lumpurissa tuli katsottua enemmän ylöspäin kuin eteenpäin upeiden pilvenpiirtäjien johdosta. Täällä asia on hieman toinen. Ei ole nimittäin paljon varaa katsella muualle kuin jalkakäytävälle, jos sitä voi siksi edes kutsua. Jalkakäytävät nimittäin ovat täynnä ammottavia reikiä, jonne voi tippua harjaterästen lävistämäksi hetkenä minä hyvänsä. Kaiken kaikkinaan hyvin masentava paikka, jossa ei yhtä tai kahta pakollista yötä enempää halua viettää aikaa.

Batak tyylinen talo. Tunnusmerkkeinä koristeellinen terävä katto ja matala oviaukko.

Batak -tyylinen talo. Tunnusmerkkeinä koristeellinen terävä katto ja matala oviaukko.

Lake Toballe matkustimme minivanilla noin neljässä tunnissa (100 000 IDR). Järvelle saavuttaessa, tulet aluksi Parapatin kaupunkiin, josta matka taittuu veneellä Toba-järven keskellä sijaitsevalle Samosir saarelle (15 000 IDR). Tarkemmin sanottuna saavut tuk tuk nimiseen kylään, jossa majatalot ja resortit sijaitsevat. Tuk tuk kylä on todella pieni ja sen ympäri kävelee alle tunnissa. Samosir saari taas on suhteellisen suuri kokoinen ottaen huomioon sen sijainnin. Lake Toba on kraatterijärvi, joka on syntynyt tulivuorenpurkauksen johdosta.

Lake Toba on suosittu kohde suomalaisten matkaajien keskuudessa. Heti satamaan saavuttaessa tapasin miehen, jonka kanssa hetken juteltuani, hän nappasi kitarani ja alkoi soittaa Zen Cafen todella kaunis biisiä. Minne me oikein olemme tulleet?

Tuk tuk on erittäin hiljainen ja rauhallinen paikka. Kylän ympäri kävellessä tuskin tulet näkemään 5 turistia enempää. Tosin niistä viidestä saattaa kolme olla suomalaisia. Kiitos tästä kuuluu muuan Rikulle ja Tuomakselle, jotka muuten lähes kaikki tuntee täällä. Suomalaisten kanssa on aina mukava vaihtaa kuulumisia ja vietimme täällä ikimuistoisia iltoja parin helsinkiläisen kaverin kanssa.

Kaikki tervehtivät toisia kadulla niin paikalliset, että myös muut matkaajat. Ilmapiiri täällä on todella tervetullut. Sää täällä muistuttaa hyvin paljon suomen kesää ja muutenkin fiilis samanlainen kuin olisi suomessa mökillä järven rannalla. Ja aivan kuten kotimaassa niin myös täällä sataa usein vettä. Sade onneksi ajoittui pieniin kuuroihin, joita tuli lähes joka päivä.

Lake Toballa ei ole oikeastaan mitään tekemistä, mikä onkin koko saaren idea. Välillä tuntuu, että aika on pysähtynyt ja päivän kohokohtia on ravintoloissa syöminen. Muuten aika menee pitkälti riippumatossa loikoillessa, kirjaa lukiessa ja ihan vaan eksoottisia maisemia ihastellessa. Ruuasta vielä sen verran, että syrjäisen sijainnin vuoksi tavaran saatavuus on heikkoa, joten monesti ravintolat joutuvat myymään eioota. Esimerkiksi jos haluat kalaa niin se pitää ilmoittaa päivää aikaisemmin, koska ravintolat eivät pidä varastoja asiakkaiden vähyyden vuoksi.

Aktiviteetiksi otimme lähteä kiertämään Samosir- saarta skootterilla. Tuk tuk kylän ja sen ympäristön tiet ovat aivan kammottavassa kunnossa, mutta kunhan vain pääsee sieltä pois niin sen jälkeen teiden kunto paranee huomattavasti. Liikennettä ei ole juuri yhtään, joten sen puolin ei tule ongelmia. Samosirilta löytyy muutama vesiputous, sammuneita tulivuoria, riisipeltoja sekä oikeasti autenttista paikalliselämää. Saaren itäpuolella vierailee hyvin vähän matkailijoita, joten aina meidät nähdessään paikalliset lapset tervehtivät vimmatusti.

Tuk tuk kylästä, noin 45 kilometrin päässä, Sumatran mantereen puolelta löytyy kuumia lähteitä, joissa kävimme kylpemässä. Vulkaaninen lämpö nousee maaperästä lämmittäen veden lähes kiehuvaksi, joka jäähdytetään ja johdetaan sen jälkeen kylpyaltaisiin. Veden tarkkaa lämpötilaa on vaikea sanoa, mutta aluksi varpaita kastellessa tuntui, että eihän tuonne voi edes mennä. Hetken totuttelun jälkeen, pääsin altaaseen, tosin siellä ei paljon minuuttia kauempaa pysty kerrallaan olemaan. Altaat ovat ravintolan yhteydessä joihin oli vapaa pääsy, kunhan tilasi jotain ravintolasta. Miehille ja naisille löytyy omat osastot.

Kaiken kaikkiaan Lake Toba on kerrassaan upea paikka. Tänne on hyvä tulla rauhoittumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Yöelämää on turha etsiä, joten bilehileiden ei kannata vaivautua. Täällä on myös erittäin halpaa niin majoituksen kuin ruuan osalta. Ja kun tekemistä tai shoppailu mahdollisuuksia liiemmin ole, niin rahareikiä ei sen kummemmin tule. Meillä meni rahaa alle 20€ päivässä, mutta alle 10€ pääsee kyllä, jos tinkii majoituksesta.

– Jani –