Viidakkoelämää Bukit Lawangissa

Tulimme minivanilla Medanin (96 km) hulinasta viidakkoon Bukit Lawangiin. Bukit Lawang on tunnetuin osa Gunung Leuser kansallispuistosta.
Matka oli hikinen. Kuljettajan yrittäessä rikkoa uutta ennätystä, siitä monta matkustajaa yhteen minivaniin mahtuu. Sisällä autossa silleinä purkissa oli lähemmäksi 20 ihmistä ja katolle mahtui aina yksi poikalauma.
Minivani jättää sinut vähän matkan päähän Ketable kylästä, jonne sinun täytyy ottaa tuktuk kyyti. Matka taittuu nopeasti viidessä minuutissa, mutta jalan on mahdollista myös mennä.

Perille päästyämme, kimppuumme hyökkäsi Bukit Lawangin turistiyhdistyksen jäsen, kertoen viidakkotrekkauksista. Kahden päivän (yksi yö) viidakkoretki maksaa 60 euroa henkilöltä sisältäen ruoat, juomat, majoituksen ja pääsylipun kansallispuistoon, sisältäen käytännössä kaiken. Mahdollista on myös tehdä yhden päivän retken tai jos ylimääräistä aikaa on niin useammankin päivän. Oppaita tulee mukaan 1-4 riippuen ryhmän koosta ja retken kestosta. Retkelle kannattaa valita paikallinen ja koulutuksen saanut opas, jotta raha menee kylän asukkaille. Yksin viidakkoon on ihan turha lähteä edes päiväksi. Bukit Lawangia koetteli 2003 vuonna suuri tulva, tuhoten suuren osan kylästä. Paikalliset menettivät kotinsa lisäksi mahdollisuuden elinkeinoonsa. Viidakon laiton hakkuu palmuöljy viljelmien tieltä, tuhoaa samalla uhanalaisten eläinten elinympäristöä.

Löysimme kiviset ja soraiset –henkisen majatalon läheltä kansallispuistoa ja Bohorok -jokea. Paikkaa pyörittävä nuori poika Harry, oli todella innokas keskustelemaan asiasta kuin asiasta. Varasimme kaksi yötä, jonka välissä tarkoituksemme oli käydä viidakkoretkellä. Saimme jättää ylimääräiset tavarat säilöön yöpyessämme viidakossa.

Trekki alkoi seuraavana päivänä aamu yhdeksältä. Seurassamme oli kanadalainen Dave ja yksi opas. Vaelluksen aikana opas kertoi eri puiden ja kasvien hyödyistä. Opimme tunnistamaan metsässä syötävät marjat, mistä löytyy luonnon oma tiikeribalsamia ja kuinka autonrenkaiden kumiseos valmistuu. Vastaan tuli niin monennäköistä liikkuvaa eläintä kuin hyönteistä. Hyttysten kanssa aikaa tulee vietettyä aivan liikaa, ja sitä offia kannattaa pakata mukaan. Joukkoomme liittyi myöhemmin saksalainen tyttöryhmä ja Etelä-Afrikasta tuleva pariskunta sekä heidän oppaansa. Meitä oli noin 10 henkilöä loppupäivästä.

Jättimurkku

Jättimurkku

Päivän kohokohta huipentui, kun näimme vapaana olevia orankeja. Tästä uhanalaisesta eläinlajista olen puhunut iät ja ajat. Nyt vihdoin saan ainutlaatuisen tilaisuuden kohdata kasvotusten ihmisen lähisukulaisen.
Oppaat kertoivat, että 20 prosenttia retkiryhmistä ei valitettavasti näe orankeja lainkaan. Meillä kävi tuuri, sillä näimme päivän mittaan ainakin kymmenkunta orankia.

Tiesitkö, että nämä ”metsän ihmiset” ovat hyvin lähellä ihmistä. Ne jakavat ihmisen perimästä 96,4 %. Jokaisella yksilöllä on omat luonteenpiirteet, ja ne ovat todella älykkäitä. Sumatralla arvioidaan olevan jäljellä enää 7300 luonnonvaraista yksilöä. Vaikka orankeja yritetään suojella parhaan mukaan, orankeja uhkaa salametsästys, orankikauppa ja salakuljetus ulkomaille lemmiksi. Sumatra on toinen paikka maailmassa, missä voi nähdä orankeja vielä luonnossa. Borneossa Malesiassa arvioidaan olevan 40000-70000 yksilöä jäljellä.

Vaelsimme puoli päivää, noin kuusi tuntia. Trekkaaminen kansallispuistossa vaatii hyvän peruskunnon, sillä eteenpäin meneminen voi välillä olla haastavaa. Lisähaastavuutta liikkumiseen toi kuumuus ja koskea ilmankosteusprosentti.
Pitäessämme pientä levähdystaukoa, yksi oppaastamme tokaisi minulle, että ”Hi Minna, you look a little red”. No mitä siihen vastata, hien virratessa päästä varpaisiin.

Sademetsässä ei ole portaita tai teitä. Ylöspäin mentäessä tarvittaessa otettiin tukea puiden juurista ja oikeastaan ihan mistä tahansa, mistä kiinni sai. Vastoin ennakkoluuloja ylöspäin oli helpompi mennä kuin alaspäin. Polut olivat osittain vaarallisen liukkaita ja putosivat jyrkästi alaspäin.

Ennen auringonlaskua saavuimme perusleiriin, joka oli suuren vesiputouksen vieressä. Leiri koostui kolmesta pressukatoksisesta avoteltasta. Viemme tavaramme telttaan ja varasimme makuupaikat.
Vaellus oli ollut hikistä puuhaa, joten jääkylmässä joessa peseytyminen virkisti. Tosin minun veteen meneminen jäi kahlaukseen. Leirillähän ei siis ole suihkuja, vessaa tai sähköjä. Kaikki tapahtuu täysin luonnon helmoissa.

Viidakkoleiri

Viidakkoleiri

Reilu metrin mittainen lisko asui naapurissa

Reilu metrin mittainen lisko asui naapurissa

Leirille aikaisemmin tulleet paikalliset ja oppaat, valmistivat meille päivällisen. Ruoka koostui riisistä, kasviksista, kanasta, lihasta ja tofusta. Puhdasta vettä saatiin keittämällä lähdevettä. Näin suuria vesivarastoja ei tarvitse itse tuoda keskelle sademetsää.
Illan pimetessä istuimme kynttilänvalossa koko porukalla. Juttelimme ja leikimme leikkejä. Ensimmäinen leikistä oli tulitikun siirtämisleikki. Väsyneinä yritimme käyttää viimeisiä aivosoluja ratkaisemaan arvoituksia. Samoja arvoitusleikkejä tehdään lapsille, jotka ratkovat ne nopeasti. Aikuisena mietimme liikaa ja analysoimme silmien alla olevaa vastausta.
Toinen leikki oli sitten hieman vaativampi. Siinä selitettiin vierustovereille, että tässä on muki. ”This is a cup”, johon vasemmalla puolella vastaa ”a what”, ja minä jälleen totean ”a cup”, johon toveri vielä kerran epäilevästi kysyy ”a what” ja lopuksi totean ”a cup – ou cup.” Ei siinä mitään, mutta kun niitä esineitä alkoi tulla useampia, niin kieli oli mennä solmuun. Kolmannessa leikissä piti esineitä siirrellä lorun tahdissa. Tämäkin tuotti joillekin hieman vaikeuksia. Leikit olivat mukavaa ajankulua ja hieno lopetus mahtavalle päivälle.

Seuraava aamu käynnistyi aamupalalla ja tavaroiden pakkauksella. Paluumatkalla trekattiin vielä vähän lisää. Kun hiki oli nostettu pintaan ja lounaaksi oli syöty nasi goreng, niin laskettiin viidakossa virtaavaa jokea alas traktorin renkaista tehdyillä ilmarenkailla. Tämä oli kylmää, mutta mukavaa kyytiä! Laskemalla jokea alas, säästää viiden tunnin vaelluksen viidakossa.
Myöhemmin illalla kokoonnuimme porukalla kylän parhaaseen ravintolaan, jossa oppaat lauloivat ja soittivat kitaralla cover -biisejä tunnetuilta artistelta. Ilta venyi yön pimeille tunneille asti tanssien ja laulaen.

Jos viidakkotrekki ei kiinnosta, mutta haluat nähdä orankeja, on sinulla mahdollisuus osallistua niiden syöttämishetkeen. Näit itseasiassa näet lähempää näitä kädellisiä otuksia ja tuet myös orankien suojelutoimintaa. Nämä orangit ovat pelastettuja yksilöitä, joita “kuntoutetaan” ennen luontoon vapauttamista.

 

– Minna-Mari –

Batu caves

Kuala Lumpurista 13 kilometrin päässä sijaitsevat kalkkikivikalliot löydettiin vuonna 1878. Amerikkalainen luonnontieteilijä William Hornaday havahtui voimakkaaseen tuoksuun ja lähti etsimään sen lähdettä. Kalkkikivikallioiden uskotaan syntyneen noin 400 miljoonaa vuotta sitten. Batu Caves koostuu kolmesta suuremmasta ja muutamasta pienemmästä luolasta ja käytävistä kalkkikivikallion sisällä. Ja mikä tämä tuoksu oli, joka luonnontieteilijän tänne johdatti? Aromi oli sekoitus mätänevästä durian-hedelmästä ja lepakonpaskasta.

Tunnetuimman luolan, niin kutsutun Temppeliluolan, edessä seisoo 42,7 metrinen kullattu hindujumala. Muruga, on jumala Shivan poika ja Ganeshin veli. Tämä kullattu jumalapatsas on sodan jumala, ja tunnetaan myös nimillä Karthilkeya, Arumuga, Shanmuga, Guhan, Skanda, Subramanya ja Kumara. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Itse patsas on jo huikea ja näkemisen arvoinen. Se on maailman suurin Muruga –jumalasta tehty patsas. Kullattu Muruga on melko uusi patsas, sillä se valmistui vuonna 2006. Sitä rakennettiin kolme vuotta ja rakennusmateriaalia haettiin Thaimaasta asti.

42,7 metriä korkea Muruga patsas.

42,7 metriä korkea Muruga patsas.

Jotta pääset ihastelemaan näköalaa, on sinun kiivettävä 272 porrasta. Matka ei ollut päätä huimaava, noin 100 metriä ja sen kiipeää hetkessä ylös. Heti kallion liepeille ylös päästyä, löytyy rihkamakauppoja ja suitsukekauppoja vierivieren. Juotavaa myydään myös, mutta ei siinä juomaan pysty, koska hindumusiikki soi korvia särkevän kovaa.

Kallion sisälle on rakennettu paikan tunnetuin temppeli. Hindutemppeliä voisi paremminkin luonnehtia alttariksi, joka on syvemmällä luolassa. Paikka on rauhallinen ja hiljainen, pieni ja vaatimaton. Mutta kuitenkin todella kaunis, kun ylhäältä tuleva luonnonvalo valaisee kallion seiniä luonnonmukaisesti. Kallionseinät ovat jyrkästi ylöspäin nousevia ja niiden tippukivimuodostelmia voisi kauemminkin tarkastella.

272 porrasta kohti luolaa.

272 porrasta kohti luolaa.

Sisäänkäyntien vasemmalla puolella on 15 metrinen Hanuman –jumalan patsas ja hänelle omistettu kalliokiviluola, josta löytyy hindujen taidetta. Ja keskimmäinen kalkkikiviluola Dark Cave on maksullinen luola, jonne järjestetään opastettuja kierroksia. Siellä pääsee tutustumaan lähemmin tippukivimuodostelmiin ja luolastossa asuviin otuksiin, kuten lepakkoihin.

Hanuman.

Hanuman.

Seurasimme vierestä, kuinka röyhkeitä jaavanmakaki –apinat ovat. Olimme tulossa portaita alas temppeliltä, kun edessämme kävelleen naisen pussiin hyppäsi kiinni takaapäin tullut apina, varastaen naisen hedelmät. Ympärillä olleet yrittivät säikytellä apinaa huitomalla ja huutamalla, mutta se oli tehotonta. Kun ihmiset hätistelevät liian lähelle tulevia apinoita, sähisevät ne vain takaisin. Täällä kannattaa pitää omaisuus piilossa ja pysyä valppaana. Jaavanmakakit ovat erittäin uteliaita ja kiinnostuvat kiiltävistä esineistä.

Roskan määrä alueella oli kamala. Apinat taitavat kuljettaa roskia luolan sisälle ja jättävät ne sinne. Lisäksi ihmiset heittävät roskia muuallekin, kuin roskille suunnattuihin koreihin. Tämä oli taas yksi harmillinen näky, joka pilaa luonnonkauneutta.

Apinat vaanivat pahaa aavistamattomia korealaisturisteja.

Apinat vaanivat pahaa aavistamattomia korealaisturisteja.

Batu Caves on hinduille pyhäpaikka ja he viettävät thaipusam -juhlaa siellä kerran vuodessa. Juhla on lähtöisin Etelä-Intiasta tamilien kulttuurista. Pyhiinvaeltajat kurittavat itseään erilaisin keinoin, kuten lävistämällä kasvonsa esineillä tai kiinnittämällä selkäänsä koukkuja. Tätä emme päässeet seuraamaan, koska juhlaa vietetään alkuvuodesta. Muistuttaa teemaltaan Thaimaan Phuketissa järjestettävistä kasvissyöjä festivaalista.

Tänne pääsee helposti junalla parilla eurolla. Junat (KTM) ovat moderneja ja pysyvät hyvin ajassa. Junassa ei saa syödä, juoda tai roskata. Tämä olikin yllättävää, kuinka siistejä junat olivat. Junalla pääsee alle tunnissa Batu Caves pysäkille suoraan. Ja nähtävyys on parinkymmenen metrin päässä.

 

– Minna-Mari –