Bangkok viimeinen erä – Lumpinee ja Khao San Road

Viimeisenä yhteisenä iltana saksalaisten ystäviemme kanssa päätimme lähteä katsomaan maan kansallisurheilua Muay Thai:ta kuuluisalle Lumpinee stadionille. Täällä järjestetään iltamia pari kertaa viikossa. Paikalliset mestarit puolustavat vöitään ja meteli yleisössä on korvia särkevää. Tämä ääni ei kuitenkaan synny yleisössä reaktiona ainoastaan ottelussa onnistuneiden iskujen vaihdon johdosta vaan myös armottoman vedonlyönnin jatkuvana seuraamuksena. Katsojat huutavat panostuksia vedonvälittäjille jatkuvasti ja voi vain ihmetellä, miten heidän kirjanpitonsa pysyy kunnossa.

Khao San road on katu, jonka varrelta löytyy yhtä jos toista hyödyllistä ja ei niin hyödyllistä palvelua. Tämä on niitä risteyspisteitä, minne ihmiset tulevat viettämään pari yötä ja jatkavat sitten matkaa muihin kohteisiin. Täältä löytyy myös kaupungin halvimmat majatalot, laadusta en tosin voi mennä takuuseen. Lisäksi löytyy matkatoimistoja, same-same vaateliikkeitä, ravintoloita, muita reissaajia eli kaikkea tuttua ja turvallista, jotta matkaaja voi tuntea olonsa kotoisaksi. Ja kaikki käy kädenkäänteessä, jopa väärät ajokortit ja opiskelijatodistukset.

Jätimme Khao San -kadulla vierailun viimeisille päiville, koska mitään suurempaa houkutusta ei meillä kyseiselle kadulle ollut. En usko minkään ”reppureissaajakadun” vetävän vertoja Delhin Paharganjille niin hyvässä kuin pahassa. Houkutusta ei myöskään ollut majoittua Khao Sanilla, koska Bangkokista löytyy muualtakin majapaikkoja ilman turhaa sähläystä ja teknobasson jyskytystä.

Todellisuudessa katu on lyhyt, noin pari sataa metriä. Sinne tokin mahtuu tunnetut brändit kuten McDonald’s, Burger King, Subway, KCF ja Starbucks Coffee sekä baareja baarien jälkeen. Myös hotellisbisnes on havainnut rahavirran kadulla ja alkanut rakentamaan tasokkaampia hotelleja matkailijoille. Khao San on kokenut suurta muutosta ajan saatossa.

Täältä pois lähtiessä kannattaa kävellä pari katua sivummalle ja ottaa sieltä mittarilla ajava taksi. Tulee takuulla halvemmaksi, kuin tuktuk -kyyti Khao San roadilta. Tämä tuli nimittäin testatuksi ystäviemme kanssa Lumpinin stadioninne mentäessä. Tulimme molemmat eri suunnista, mutta matkaa meillä oli suhteellisen sama verran, noin 10 kilometriä. Me maksoimme mittarilla ajavasta taksikyydistä 110 bahtia, kun taas Kony ja Leny ”neuvottelivat” taksikyydin 600 bahtilla, joka ajoi vielä tietullien läpi.

Sain tahtoni läpi, kun halusin lähteä kiertelemään suurkaupungin ostoskeskuksia. Bangkokin ostoskeskukset ovat jo pelkästään näkemisen arvoisia. Terminal 21 (Sukhumvit) tarjoaa 9:n kerroksisen maailman ympärysmatkan. Kerrokset vievät sinut Karibialle, Roomaan, Pariisiin, Tokioon, Lontooseen, Istanbuliin, San Franciscoon ja Hollywoodiin. Lisäksi vielä saman katon alla, voit samalla käydä ”gourmee” ruokakauppassa ja vaikka leffateatterissa.

Bangkokin kolmesta monikerroksisestä Siam ostoskeskuksesta löytyy jokaiselle shoppailusta kiinnostuneelle jotakin. Siam Centeristä löytyy nykypäivän merkkejä, lompakolle sopivampia merkkejä kun taas Siam Paragonista löytyy Louis Vuittonista Vercaseen. Kolmas Siam Discovery on nuorison keskuudessa suosittu ostari, josta löytyy myös tunnettuja brändejä. Ja kaikki nämä kolme isoa ostoskeskusta ovat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.

MBK –niminen ostoskeskus löytyy Siam Centerin vierestä. Täältä 8 –kerroksisesta ostoskeskuksesta löytyy paljon piraattitavaraa ja hinnasta pääsee paremmin neuvottelemaan. MBK:ta voisi hyvin kuvailla basaari –tyyliseksi, koska kerrokset ovat täynnä pieniä käytäviä, joissa on kova hulina. Täältä, jos jostakin löytyy todella hyvin kopioituja merkkilaukkuja ja vaatteita. Suosittelen, kuitenkin kääntymään Siam ostoskeskusten puoleen, jos haluat olla varma tuotteen aitoudesta.

 

 

– Minna-Mari –

Koh Tao – Nemoa etsimässä

Koh Tao eli kilpikonnasaari on siiaminlahden sukellusparatiisi. Tämä näkyy paitsi veden alla, että myös katukuvassa, sillä lähes jokainen saarella sijaitseva rakennus on tavalla tai toisella sukellukseen keskittynyt. Suurin osa saarelle saapuvista ihmisistä tuleekin harjoittamaan laitesukellusta upeiden vesien sekä edullisten hintojen vuoksi. Sukellusta voi täällä harjoittaa myös kotimaisella kielellä Koh Tao Diversilla.

Sukelluskoulutuksia järjestetään kahden eri kattojärjestön alaisuudessa. Padi (Professional Association of Diving Instructors), joka toimii yli 180 eri maassa, sekä SSI (Scuba Schools Intenational) yli sadassa eri maassa. Molemmat järjestöt tarjoavat samaa koulutusta hieman eri nimillä. Käytännössä on aivan sama kumman valitset ensimmäiseksi koulutukseksi, koska voit jatkossa käyttää myös toisen järjestön palveluksia. SSI koulutusrakenne on kuitenkin hieman joustavampi kuin PADI:n vastaava eli kaikkia harjoituksia ei välttämättä tehdä aina samassa järjestyksessä. Yleisin aloittelijoiden kurssi on OWD eli Open Water Diver, jonka suoritettua saa virallisen lisenssin ja luvan sukeltaa itsenäisesti aina 18 metriin saakka. Kurssi on kestoltaan yleensä 3-5 päivää.

Kurssi aloitetaan täyttämällä kasa terveyteen liittyviä lomakkeilta. Eli kun olet vastannut kieltävästi kaikkiin kysymyksiin, voi kurssi jatkua eteenpäin. Aluksi katsellaan opetusvideoita, joilla kerrotaan sukellusvarusteista ja teoriasta sekä tietysti sukellukseen liittyvistä vaaroista.

Kun teoriajakso on käsitelty aletaan tutusta itse laitteisiin sekä tehdään ensimmäinen sukellusharjoitus matalassa vedessä rannan läheisyydessä tai uima-altaassa. Tässä vaiheessa on tarkoitus harjoitella tasapainotusliivin avulla nosteen hallintaa, käsimerkkejä, maskin tyhjentämistä vedestä pinnan alla, vararegulaattorin käyttöönottoa sekä yleensäkin pinnan alla hengittämistä.

Seuraavana päivänä kerrataan hieman teoriaa ja eilen opittua. Tämän jälkeen päästään itse asiaan ja on aika suorittaa ensimmäinen oikea sukellus. Millaista siellä pinnan alla sitten on? No aivan käsittämättömän upeaa, mutta samalla myös hieman pelottavaa. Se on kuin toinen maailma, johon meitä ei ole kutsuttu, mutta tekniikan avulla kuitenkin saavutettavissa. Sukelluksessa on tarkoitus saavuttaa neutraalinoste, jolloin ikään kuin kelluisit veden alla. Tätä tunnetta voidaankin verrata painottomaan tilaan avaruudessa.

Teimme kurssin aikana yhteensä neljä sukellusta.

Paikka Maksimisyvyys Sukellusaika
White Rock 12,0m 42min
Twins 10,9m 45min
Mango Bay 12,8m 44min
White Rock 15,0m 42min

Mitä syvemmällä sukelletaan sitä nopeammin ilmaa kuluu.

Kaloja joita tuli nähtyä: Grouper, Rabbitfish, Parrotfish, Anemonefish, Triggerfish (tämä voi olla ihmiselle vaarallinen), White eyed muree, Longfin Bannerfish, Butterflyfish, Angelfish, Barracuda ja monta muuta, joiden tunnistamiseen eivät taidot riittäneet.

Sukellusten jälkeen suoritetaan vielä 50 kysymyksen loppukoe, jonka kurssimme priimuksena läpäisin 48/50 pisteellä. Köh köh…

Hintaa 3,5 päivän kurssille tuli 220€ sisältäen vakuutuksen. Kotimaasta otettuna sukellusvakuutus olisi ollut huomattavasti kalliimpi. OWD kurssin voi suorittaa myös vieläkin halvemmalla. Saksalaiset ystävämme maksoivat samasta kurssista eri koululla 7800Bht, tosin heidän vene hajosikin kerran.

Jos sukeltamista ei halua kokeilla voi vedenalaiseen maailmaan tutustua myös snorklauksen parissa. Saireen rantaa reunustaa kaksi kilometriä pitkä koralliriutta, joka on helposti saavutettavissa. Muita snorklauspaikkoja löytyy ympäri saarta esimerkiksi etelässä sijaitseva Buddha Bay on käymisen arvoinen paikka.

Täälläkin tuli vuokrattua skootteri liikkumisen helpottamiseksi. Hintaa 200 baht/vrk. Saari tosin ei ole teiden puolesta parhaimmasta päästä. Päätie on täynnä kuoppia ja halkemia sekä paikoittain myös mutainen ja täten todella liukas. Pyörissä on onneksi hieman normaalia enemmän pintakuviointia, joka parantaa pitoa. Saireen rantatie on todella kapea ja täynnä peräkanaa olevia hidastetöyssyjä, joten vauhdinhurmasta on turha haaveillakaan. Liikkuminen ympäriinsä on siis hankalahkoa saaren pienestä koosta huolimatta.

 

-Jani-

Koh Phangan – Full Moon Party

Alkuperäinen tarkoitus oli mennä Krabille kalliokiipeilemään, mutta kaksi päivää yhtätoikkoisesti kestävä vesisade teki kallioista liian liukkaat ja ei muutenkaan houkutellut tekemään yhtään mitään. Päätimme lähteä nopeasti toiselle puolelle Thaimaata, jos aurinkoa löytyisi sieltä. Kalenterissa kummitteli myös kuuluisien Full Moon Partyjen ajankohta. Ao Tonsailla sattuneen onnettomuuden takia, jouduimme vaeltamaan tunnin Railayn rannalle kaikkien tavaroiden kanssa. Aiemmin loukatun nilkan ja parin kaatumisen jälkeen olin jo valmis pystyttämään leirini keskelle rapaista viidakkoa. Railaylla merenkäynti ei ollut niin voimakasta ja sieltä pitkähäntäveneiden kuljettavat suostuivat lähtemään.

Päästyämme mantereelle otimme taksin bussiasemalle. ”Bussi lähtee 15 minuutin sisällä, menkää portille nopeasti”, meille viitottiin suuntaa ja hoputettiin. Perillä bussi oli myöhässä (totuttuun tapaan), ja lipputoimiston myyjä tyrkytti meille lippuja seuraavalle lautalle, joka lähti 30 minuutin sisällä. ”Menkää äkkiä autoon! Viimeinen lautta lähtee 30 minuutin päästä. Nyt on kiire!” Kuin ihmeen kaupalla kerkesimme kyytiin ja matka kohti Koh Phangania jatkui. Satamaan rantauduttua sai seuraavaksi alkaa hätistelemään hotellien tyrkyttäjiä, jotka kävivät kärkkäästi päälle. Nyt on pakko saada kalja, oli Janilla päällimmäisenä mielessä.

Päätimme loppu viimein varata majapaikan Thong Salasta sataman läheisyydestä, koska halusimme pitää tietyn välimatkan päärannalle Haad Riniin. Haad Rin on siis se ranta, jolla kaikki suurimmat baarit sijaitsevat. Myös full moon partyt järjestetään siellä. Voin vain kuvitella, että mitenköhän ne ihmisparat, jotka tänne majoittuvat saavat yönsä nukuttua.

Valmistelimme tulevaa bileiltaa hakemalla pari pulloa legendaarista Thaimaan ”laaturommia” Sang Somia, kokista, M-150 energiajuomaa, naposteltavaa ja rumimmat kuteet, mitä kylältä löytyi. Minä löysin itselleni (back in the 70’s) auringonkukkapelto paidan, Jani teki elämänsä löydön ostaessaan sinisen pitkän t-paidan, jossa oli iso Minni-hiiren pää (love by Minni), Luke osti aasialaisen purkkapoppi bändipaidan ja Matthew taas pukeutui banaanista kuoriutuvaan kissa paitaan. Nyt olemme valmiit!

Mitä näillä full moon partyilla sitten tapahtuu? Bileet järjestetään kerran kuukaudessa Haad Rin rannalla, jota reunustaa kymmeniä baareja. Yleensä baareilla on jokin teema tai musiikkilaji, mitä ne soittavat. Genrejä löytyy laidasta laitaan; aina listapopista psytranceen, housesta reggaemusiikkiin eli jokaiselle löytyy varmasti jotain. Näiden baarien edessä tuhannet ihmiset tanssivat rannalla auringonnousuun saakka.

Suurin osa kyllä tippuu pelistä pois jo aikaisemmin liiallisen päihdekäytön seurauksena. Viinaämpärit ovat suosituin tuote markkinoilla. Tämä ämpäri sisältää ½ litran pullon haluamaasi viinaa, pullon limpparia ja pullon energia juomaa. Hintaa ämpärille kertyy 200-400 bahtiin riippuen viinalaadusta. Myös muita päihteitä on baareista avoimesti saatavilla. Löytyy valmiiksi käärittyjä jointteja, ilokaasua ja taikasienipirtelöitä.
Miten tämä voi olla mahdollista ottaen huomioon maan tiukan lainsäädännön? Se on mahdollista, koska nämä kyseiset baarit maksavat poliiseille siivun tuotoista, joten homma pyörii vuodesta toiseen samanlaisena. Myös muita huumeita yritetään tulla kaupittelemaan säännöllisin väliajoin.

Muutaman alkoholiannoksen jälkeen otimme taksikyydin bilerannalle. Sisäänpääsyn (100 baht) jälkeen päätimme hieman koristaa itseämme ja maalasimme itse (40 baht) uv-maalilla kasvot, kädet ja jalat kukin oman maun mukaan. Me tietysti koristauduimme maalaamalla Suomen lipun käsivarsiimme. Vaelsimme edes takaisin rantaa pitkin, etsien sopivaa paikkaa tanssia ja nauttia musiikista. Baarit tarjosivat erilaisia tuliesityksiä ja vaarallisia leikkejä. Mahdollisuus oli kokeilla tulilimboa tai hyppiä palavaa hyppynarua. Parhaiten onnistuneille tarjottiin ilmaisia shotteja ja täten rohkaistiin vielä hullumpiin suorituksiin. Tasaisin väliajoin näkikin ihmisiä, jotka olivat polttaneen itsensä leikkien hurmiossa.

Odotin kauhulla tulevaa iltaa, ja se osoittautui osaksi todeksi. Humalaisia nuoria joilla kontrolli oli pettänyt jo ajat sitten ja sammuneita ihmisiä pelottavan lähellä rantaviivaa. Tosin tämä ei ryhmäämme pysäyttänyt, bailasimme aamuun asti. En ole mikään bilehile tai pubiruusu ja alkoholia käytän hyvin, hyvin harvoin. Lähellä oli, etten halunnut edes osallistua kyseiseen hömpötykseen. Onneksi päätin lähteä, sillä meillä oli todella hauska ilta. Tulipahan tämäkin kokeiltua!

Äläkä huoli, jos full moon party ei osu matkustusajankohdallesi. Niitä bileitä nimittäin muuten riittää. Löytyy jungle experience 4 päivää ja päivää ennen täyttä kuuta, half moon party kahdesti kuussa, black moon party, shiva moon party. Sitten löytyy myös erilaisia teemabileitä kuten venebileitä, allasbileitä, vaahtobileitä, viidakkobileitä ja niin edelleen, jos kuun kierto ei ole sinulle suopea. Eli jos bilettäminen on sinun juttu, suuntaa äkkiä Koh Phanganille.

 

– Minna-Mari & Jani –

Koh Phi Phi – pilviä paratiisissa

Koh Phi Phi nousi maailman maineeseen Danny Boylen ohjaaman ja Leonardo Dicaprion tähdittämän vuonna 2000 ilmestyneen the beach -elokuvan ansiosta. Voidaankin sanoa, että kyseinen elokuva on mitä salakavalin markkinointivideo ja ilmestyessään paikallisväestön mielestä samalla parasta, että myös huonointa mitä saarelle on tapahtunut. Alex Garlandin alkuperäisteoksen mukaan paratiisisaari sijaitsi Siiaminlahden puolella eikä Andamaanienmeren.

Elokuva kuvattiin Maya Bay-rannalla, joka sijaitsee asumattomalla Koh Phi Phi lay saarella. Tänne pääsee pitkähäntä veneellä 15 minuutissa Koh Phi Phi don saarelta, jolta löytyy myös kaikki palvelut. Rannalle on myös sadan bahtin pääsymaksu. Elokuvaan verrattuna ranta on jotain aivan muuta kuin voisi kuvitella. Rauhallisuudesta ei ole tietoakaan, kun turistiveneet rantautuvat ja sadat Korealaisturistit kuvaavat sitä täysin samaa maisemaa samaan aikaan. Ei voi suositella kenellekään.

Jotain hyvääkin saarelta tosin löytyy. Se on yksinkertaisesti huikean kaunis paikka. Turkoosia vettä, vitivalkoista hiekkarantaa mitä reunustaa jylhät ja massiiviset pystysuorat kiviseinämät. Saari tarjoaa myös erinomaiset mahdollisuudet laitesukellukseen, snorklailuun sekä kalliokiipeilyyn.


Olimme varanneet kolmeksi yöksi bungalowin Sea Sky Resortista (1100 baht/yö). Saavuttuamme saarelle meitä odotti nuori poika maitokärryjen kanssa, johon asetimme rinkat. Matka hotellille oli pitkä ja kivinen. Rinteen keskivaiheelle rakennetuista, luonnonläheisistä bungaloweista näkyi hyvin auringonlasku ja rannan hulina. Bungalowin puisista seinistä ja lattiasta sekä suuresta lasiseinästä tuli mieleen hieman tasokkaampi mökki.

Saarella ei ole kunnollisia teitä, eikä täten autojakaan. Kaikkialle joudut käytännössä kävelemään tai liikkumalla ylihintaisilla pitkähäntä veneillä. Ja kun sanoin kävellä, niin tarkoitin pikemmin kiivetä, koska tasaista maastoa ei oikeastaan ole vaan ainoastaan jatkuvaa ylä- ja alamäkeä.

Yksi vaihtoehto on vuokrata kajakki ja meloa itse saaren reunustoja pitkin. Tällä tavoin voikin löytää upeita oikeita autiorantoja kuten Nui Bay tai Loh Lana Bay. Näille rannoille pääsee meloen alle tunnissa Ton Sain lahdelta.

Parin päivän jälkeen tämä käveleminen sai riittää ja majoituimme hieman lähemmäksi rantaa. Hello Kitty Guesthousesta löytyi meille sopiva yösija (500 baht/yö). Guamista kotoisin oleva Trey oli paikanomistaja ja hän otti meidät avosylin vastaan. Hän oli todella lämminsydäminen, auttava ja paras majatalonisäntä ikinä. Viihdyimme parhaiten Kittyn yhteistilassa muiden matkailijoiden ja Treyn kanssa kaukana rannan metelistä. Haimme ja jaoimme ruokaa kaikkien kesken, ja juttelimme illat pitkät. Ystävystyimme Texasista tulleiden Luken ja Matthewin kanssa hyvin ja reissasimmekin heidän kanssa seuraavat kaksi viikkoa.

Saari on kokenut myös melkoisen muutoksen vuonna 2004 sattuneen tsunamin jälkeen. Kovia kokenut saaren infrastruktuuri rakennettiin nopeasti uudelleen ja täysin turismia ajatellen. Länsimaalaiset sijoittajille tsunami avasikin täysin uudet ovet. Käytännössä alkuperäisväestö ajettiin kauemmaksi viidakkoon, jotta parhaimmille rantapalstoille saatiin avattua uusia hotelleja, sukellusliikkeitä, baareja yms. Tämä tunnelma heijastuu ikävästi baareista kantautuvan musiikin soidessa yömyöhään. Vaikka majoituimmekin suhteellisen kauaksi pahimmasta alueesta kantautui ääni silti selvästi huoneeseemme, joten herkkäunisten kannattaa varautua korvatulpin. Suurin osa majoitusvaihtoehdoista sijaitsee juuri Ton Sai:lla, missä kaikki palvelut ja ravintolat ovat. Naapureiksi saat kymmeniä baareja ja tusinoittain tatuointiliikkeitä. Brittiaksentilla höystetyt ”Drink drink drink” huudot tulevat myös enemmänkin kuin tutuksi.

Saarelle tullessa täytyi satamassa maksaa nimellinen 20 bahtin maksu saaren puhtaanapitoa varten. Jännä juttu, että mihinkähän nekin rahat oikeasti menevät, koska paikka oli täynnä roskia. Ikävää kuinka tämmöinen luonnonkauneus on onnistuttukin raiskaamaan tällä tavoin. Ongelmista ja jatkuvista sateista huolimatta nautimme kuitenkin olostamme saarella, vaikka paljon negatiivista sanottavaakin oli. Tulipa taas kerran todistettua, että ei se paikka vaan ne ihmiset.

 

– Jani & Minna-Mari –

Kasvojenlävistäjiä ja paukkupommeja kasvissyöjäfestivaaleilla

Alkuun varoitus, että osa kuvista on raakoja ja saattaa järkyttää…

 
Phuketissa vietettävä kasvissyöjäfestivaali on yhdeksän päivää kestävä värikäs tapahtuma. Juhlaa vietetään syys-lokakuun vaihteessa yhdeksäntenä kuuna kiinalaisen kalenterin mukaan. Tarkkaa alkuperää juhlalle ei tiedetä, mutta sen uskotaan tulleen saarelle malariaa sairastavan esiintyvän kiinalaisoopperaryhmän mukana.

Yhdeksän päivän aikana muut juhlijat pukeutuvat kokovalkoisiin vaatteisiin, joista on tullut tunnusmerkki lihan, siipikarjan, merenelävän ja maitotuotteiden kieltäytymiselle. Ravintolat, jotka tarjoavat kasvisruokaa, ilmoittavat siitä keltaisella lipulla, mihin on kirjoitettu punaisella ”je”. Näitä lippuja liehuu ravintoloiden ja katukeittiöiden edessä, mutta myös paikoissa missä otetaan osaa festivaaleihin.

Kiinalaisyhteisön mukaan kieltäytyminen lihasta ja muista nautintoaineista yhdeksäntenä kuuna uudenkuun ja täydenkuun välissä, auttaa heitä saavuttamaan hyvän terveyden ja mielenrauhan.

Kulkue alkoi paraatikulkueella, jonka jälkeen tulivat musiikkia soittavat autot. Kulkueeseen osallistui monenikäisiä juhlijoita, lapsista vanhuksiin. Kulkue oli jaettu erilaisiin teemoihin ja uskomuksiin. Suuremmat miesryhmät kantoivat korkea-arvoisempiaan ja pienemmät neljän hengen ryhmät kantoivat kivisiä patsaita.

Se jälkeen tuli käsky kyykistyä tuleville osallistujille. Nämä miehet kirjaimellisesti heiluivat miekkojen kanssa ja huusivat kiinaksi. Jos et mennyt kyykkyyn, kuten muutama länsimaalainen turisti ei mennyt, tulivat he naaman eteen riehumaan ja luultavaksi eivät saaneet kehuja kiinaksi. Uskon, että meidän täytyi kyykistyä, koska he kuvastivat suursotureita, joita piti kunnioittaa.

Mah song tai tuttavallisemmin ม้าทรง ovat juhlijoita, jotka ovat antaneet jumalten sielujen omistaa heidän kehonsa. Mah tarkoittaa hevosta thai –kielellä, ja nimi mah song viittaa siihen, kuinka jumalien sielu käyttää näiden ihmisen kehoja. Ainoastaan naimattomat ja perheettömät miehet ja naiset voivat tulla mah songiksi. Temppelissä heitä valmistellaan monilla rituaaleilla tulevaan juhlaan.

Eikä hämmennys vielä siihen loppunut, kun tulivat ensimmäiset lävistäjät. Miehet ja naiset oli lävistäneet poskiaan ja kieliään kaikenlaisilla välineillä, muun muassa miekoilla, aseilla, pöytälampuilla ja kukilla. Kasvot ovat heille yleisin paikka lävistää, mutta osa lävistää myös käsiään neuloilla ja ongenkoukuilla. Tukijoukot pitävät haavat puhtaina ja auttavat kantamaan esineitä, jotka ovat lävistetty kasvojen läpi. Uskotaan, että lävistetyt henkilöt eivät tulle kipua, koska he ovat jonkin sortin transsissa.

Perinteiden mukaan lävistysten tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta jumalille ja esi-isille. Lävistyksen osoittavat omistautumista heidän uskomuksilleen ja transsille. Syvällinen käytös voi jatkua viikkojenkin jälkeen, mutta useasti kuitenkin juhlija ilmentää rauhallisuuttaan ja tarkkuuttaan päivilleen kunnes juhlat on juhlittu.

Meno oli hullua ja hieman pelottavaa näin ensikertalaiselle. Kulkue aluksi oli miellyttävää katsottavaa, kunnes mattaripommit paukkuivat ihmisten jaloissa. Ihmiset heittelivät pommeja ympäriinsä ja savua levitettiin pyyhkeillä. Haju oli kamala ja näkyvyys osittain huono.

Kulkue jakoi ihmisille siunattua ruokaa ja vettä sekä rukousnauhoja. Itse sain osuuteni sattumoisin nauhaan ja teejuomaan. Kuvasin kulkuetta lähellä paikallisia, jotka myös tarjosivat saamiaan karkkejaan.
Temppelissä oli lisäksi muutakin ohjelmaa koko viikolle, muun muassa hiilillä kävelyä ja korkeiden tikkaiden kipuamista ilman turvavarusteita.

Kymmenen sääntöä festivaaleille osallistuvalle

  1. Puhdistaudu huolellisesti festivaalien ajan
  2. Puhdista keittiön ruokailuvälineet ja käytä niitä erikseen heidän kanssa, jotka eivät osallistu juhlaan
  3. Käytä valkoisia vaatteita koko juhlan ajan
  4. Käyttäydy hyvin ja vastuullisesti
  5. Älä syö lihaa
  6. Älä harrasta seksiä
  7. Älä käytä päihteitä
  8. Henkilö, jolla on suruaika, ei tule osallistua juhlaan
  9. Raskaana olevat naiset eivät saa katsoa yhtään rituaalia
  10. Naiset, joilla on kuukautiset eivät saa osallistua rituaaleihin

 

– Minna-Mari –

Bangkokista Kata beachin surffisirkukseen.

Uuvuttavalta kuullostava 12 tunnin bussimatka sujui yllättävänkin kevyesti. Jalkatilaa oli tarpeeksi, bussin ilmastointi oli ihme kyllä plussan puolella, eikä kuskikaan yrittänyt kellottaa uutta ennätystä kyseiselle etapille. Tosin olimme puolituntia myöhässä, mutta se nyt on aivan ymmärrettävää tämän mittaiselle matkalle.

Phuket towniin päästyämme oli tarkoitus mennä vain lepäämään matkan päätteeksi. Tapasimme kuitenkin majatalon alakerran baarissa kolme brittiä. He olivat opettamassa englantia täällä paikallisille lapsille ja nuorille. Ilta venyikin aamun pikkutunneille saakka uusien ystäviemme seurassa. Lyhyeksi jääneen yön jälkeen, oli aika suunnata kohti rantoja.

Phuket on tunnettu paitsi upeista rannoista, mutta myös villistä yöelämästä. Patong on rannoista tunnetuin ja samalla myös kehittynein. Haittapuolena on varsinkin sesonkiaikana turistien määrä sekä päällekäyvät kauppiaat. Phuketissa valikoimaa löytyy onneksi joka lähtöön. Miksi siis valita Kata beach?

Kata beach tarjoaa varsinkin näin sadekauden aikaan otolliset mahdollisuudet surffaukseen. Ranta sopii hyvin myös kaltaisilleni ajoittelijoille. Aallot murtuvat rannan läheisyydessä, löytyy hiekkapohja, ei kiviä tai koralleja eikä aallot kasva liian suuriksi. Tuulisella säällä aaltojen korkeus oli 1,5-2 metrin välissä muuten vain noin metrin korkuisia. Huhu kertoi, että parhaillaan aallot ovat yli 4 metrisiä. Aaltojen säännöllisyys voisi tosin olla parempi. Varsinkin tyynellä kelillä sitä oikeaa aaltoa sai välillä odottaa tuskastuttavan kauan.

Surffauksen ohella parasta antia oli kierrellä skootterin selässä ympäri saarta. Viikon aikana tulikin ajeltua päämäärättömästi yli 300km. Vuokrauksen hinta oli 200 bahtia / päivä, mutta pidemmäksi ajaksi vuokraamalla hinnasta voi aina tinkiä. Bensiini kustantaa noin kolmekymmentä bahtia per litra. Varsinaisia nähtävyyksiä ei saarelta oikein löydy rantoja lukuun ottamatta. Yksi jos pitäisi mainita niin, korkean kukkulan päällä sijaitseva suuri Buddha patsas on näkemisen arvoinen ja kaiken lisäksi vielä ilmainen. Saaren eteläkärjestä löytyy hieno niemimaa promthep cape.

Tekemistä Phuketista löytyy sitäkin enemmän. Voi esimerkiksi: surffata, sukeltaa, snorklata, riippuvarjoilla, ajaa vesijetillä, osallistua viidakkosafarille, harrastaa muay thaita, pelata golffia. Lisäksi löytyy mikroautorata sekä ampumarata. Näihin harrastuksiin ja aktiviteetteihin kannattaa sitten varata rahaa, koska aivan ilmaisia ne eivät kuitenkaan ole.

Jos saavut tänne syys – lokakuun vaihteessa niin silloin järjestettävä viikon kestävä kasvissyöjä festivaali on todella ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen juhla. Tästä lisää seuraavassa postauksessa. Varoitan jo valmiiksi, että kuvat voivat olla aika raakoja.

Phuket tuntuu olevan reppureissaaja piireissä melkeinpä kirosana. Itselle tulikin positiivisena yllätyksenä, ettei paikka ainakaan näin sadekauden aikana ole ammuttu täyteen turisteja. Paikka oli ennakko-odotuksiini nähden hyvinkin rauhallinen ja siksi sitä voikin hyvin mielin suositella matkakohteeksi. Huippu sesongin aikaan mielipiteeni saattaisi olla toinen.

Yksi asia mikä pisti erityisesti silmään oli venäjän-kielen määrä täällä. Lähes joka ravintolassa oli ruokalistat englanniksi sekä venäjäksi. Käytännössä kolmas virallinen kieli täällä. Venäläis-turisteja oli myös varmaan joka kolmas vastaantulija. Tämä johtuu kuulemma todella halvoista pakettimatkoista, mitä heille myydään tukkukaupalla vuosittain. Tämä invaasio tuo mieleeni Goan ilmapiirin. Samanlainen uudisrakentaminen ollut siellä jo pitkään käynnissä.

No nyt on ne ensimmäiset aallot korkattu. Tämä tulikin hyvänä harjoituksena ennen siirtymistä Indonesian väljemmille vesille. Viikon harjoittelun jälkeen homma alkaa sujua jo jotenkuten. Vielä on toki paljon petrattavaa, mutta ei sitä opi muuta kuin kokeilemalla. Viikon jälkeen on myös kroppa täynnä pieniä mustelmia ja hiertymiä, mutta olo on kuitenkin onnellinen kun sen kuparisen sai vihdoin rikottua.

-Jani-