Koh Phi Phi – pilviä paratiisissa

Koh Phi Phi nousi maailman maineeseen Danny Boylen ohjaaman ja Leonardo Dicaprion tähdittämän vuonna 2000 ilmestyneen the beach -elokuvan ansiosta. Voidaankin sanoa, että kyseinen elokuva on mitä salakavalin markkinointivideo ja ilmestyessään paikallisväestön mielestä samalla parasta, että myös huonointa mitä saarelle on tapahtunut. Alex Garlandin alkuperäisteoksen mukaan paratiisisaari sijaitsi Siiaminlahden puolella eikä Andamaanienmeren.

Elokuva kuvattiin Maya Bay-rannalla, joka sijaitsee asumattomalla Koh Phi Phi lay saarella. Tänne pääsee pitkähäntä veneellä 15 minuutissa Koh Phi Phi don saarelta, jolta löytyy myös kaikki palvelut. Rannalle on myös sadan bahtin pääsymaksu. Elokuvaan verrattuna ranta on jotain aivan muuta kuin voisi kuvitella. Rauhallisuudesta ei ole tietoakaan, kun turistiveneet rantautuvat ja sadat Korealaisturistit kuvaavat sitä täysin samaa maisemaa samaan aikaan. Ei voi suositella kenellekään.

Jotain hyvääkin saarelta tosin löytyy. Se on yksinkertaisesti huikean kaunis paikka. Turkoosia vettä, vitivalkoista hiekkarantaa mitä reunustaa jylhät ja massiiviset pystysuorat kiviseinämät. Saari tarjoaa myös erinomaiset mahdollisuudet laitesukellukseen, snorklailuun sekä kalliokiipeilyyn.


Olimme varanneet kolmeksi yöksi bungalowin Sea Sky Resortista (1100 baht/yö). Saavuttuamme saarelle meitä odotti nuori poika maitokärryjen kanssa, johon asetimme rinkat. Matka hotellille oli pitkä ja kivinen. Rinteen keskivaiheelle rakennetuista, luonnonläheisistä bungaloweista näkyi hyvin auringonlasku ja rannan hulina. Bungalowin puisista seinistä ja lattiasta sekä suuresta lasiseinästä tuli mieleen hieman tasokkaampi mökki.

Saarella ei ole kunnollisia teitä, eikä täten autojakaan. Kaikkialle joudut käytännössä kävelemään tai liikkumalla ylihintaisilla pitkähäntä veneillä. Ja kun sanoin kävellä, niin tarkoitin pikemmin kiivetä, koska tasaista maastoa ei oikeastaan ole vaan ainoastaan jatkuvaa ylä- ja alamäkeä.

Yksi vaihtoehto on vuokrata kajakki ja meloa itse saaren reunustoja pitkin. Tällä tavoin voikin löytää upeita oikeita autiorantoja kuten Nui Bay tai Loh Lana Bay. Näille rannoille pääsee meloen alle tunnissa Ton Sain lahdelta.

Parin päivän jälkeen tämä käveleminen sai riittää ja majoituimme hieman lähemmäksi rantaa. Hello Kitty Guesthousesta löytyi meille sopiva yösija (500 baht/yö). Guamista kotoisin oleva Trey oli paikanomistaja ja hän otti meidät avosylin vastaan. Hän oli todella lämminsydäminen, auttava ja paras majatalonisäntä ikinä. Viihdyimme parhaiten Kittyn yhteistilassa muiden matkailijoiden ja Treyn kanssa kaukana rannan metelistä. Haimme ja jaoimme ruokaa kaikkien kesken, ja juttelimme illat pitkät. Ystävystyimme Texasista tulleiden Luken ja Matthewin kanssa hyvin ja reissasimmekin heidän kanssa seuraavat kaksi viikkoa.

Saari on kokenut myös melkoisen muutoksen vuonna 2004 sattuneen tsunamin jälkeen. Kovia kokenut saaren infrastruktuuri rakennettiin nopeasti uudelleen ja täysin turismia ajatellen. Länsimaalaiset sijoittajille tsunami avasikin täysin uudet ovet. Käytännössä alkuperäisväestö ajettiin kauemmaksi viidakkoon, jotta parhaimmille rantapalstoille saatiin avattua uusia hotelleja, sukellusliikkeitä, baareja yms. Tämä tunnelma heijastuu ikävästi baareista kantautuvan musiikin soidessa yömyöhään. Vaikka majoituimmekin suhteellisen kauaksi pahimmasta alueesta kantautui ääni silti selvästi huoneeseemme, joten herkkäunisten kannattaa varautua korvatulpin. Suurin osa majoitusvaihtoehdoista sijaitsee juuri Ton Sai:lla, missä kaikki palvelut ja ravintolat ovat. Naapureiksi saat kymmeniä baareja ja tusinoittain tatuointiliikkeitä. Brittiaksentilla höystetyt ”Drink drink drink” huudot tulevat myös enemmänkin kuin tutuksi.

Saarelle tullessa täytyi satamassa maksaa nimellinen 20 bahtin maksu saaren puhtaanapitoa varten. Jännä juttu, että mihinkähän nekin rahat oikeasti menevät, koska paikka oli täynnä roskia. Ikävää kuinka tämmöinen luonnonkauneus on onnistuttukin raiskaamaan tällä tavoin. Ongelmista ja jatkuvista sateista huolimatta nautimme kuitenkin olostamme saarella, vaikka paljon negatiivista sanottavaakin oli. Tulipa taas kerran todistettua, että ei se paikka vaan ne ihmiset.

 

– Jani & Minna-Mari –