Prambanan – Kivikasasta kivikasaksi

Kun Boroduburin temppeli oli nähty ja ohitettu varmaan 200 metriä pitkä turistimyymälöiden ketju, oli aika kääntää skoottereiden keula kohti seuraavaa Unescon maailmanperintökohdetta; hindutemppelialue Prambananille. Michael ja Dana navigaattoreineen edellä, me perässä. Tiet ovat täällä erinomaisessa kunnossa, eikä liikenne ole sieltä Aasian pahimmasta päästä. Välimatkaa Borobudurille ja Prambanille kertyy nelisenkymmentä kilometriä. Yogyakartasta suoraan matkatessa noin 20km. Yogyakartan ympärillä on myös lukuisia muita temppelialueita, joiden tutkiskeluun voisi kuluttaa viikkoja aikaa.

Prambanan on rakennettu 800-luvun puolenvälin aikana ja se on Indonesian suurin hindutemppelikompleksi. Se on pyhitetty neljälle hindujumalalalle; Trimurti, Brahma, Vishnu ja Shiva. Keskeisimpänä ja samalla suurimpana näistä on Shiva temppeli, joka kohoaa 47 metrin korkeuteen. Alueella sijaitsi alunperin 224 temppeliä, mutta paikka on kärsinyt vuosien varrella katastrofaalisista luonnonilmiöistä.

Paikka hylättiin melkein välittömästi perustamisen jälkeen 900-luvun lopulla Merapi tulivuoren purkauduttua. Hylkäämisen jälkeen alue tuhoutui täysin maan tasalle 1500-luvulla sattuneessa maanjäristyksessä. Uudelleen rakennustyöt aloitettiin kunnolla vasta 1930-luvulla ja tämä sama työ jatkuu vielä tänä päivänä. Tosin sitä vielä hidasti vuonna 2006 sattunut 6,3 magnitudin maanjäristys. Tuntuu, kuin paikka ei saisi kunnon rauhaa vaan aina, kun edelliset korjaustyöt on saatu valmiiksi, niin taas iskee joko maanjäristys tai tulivuorenpurkaus.

Nykyään tuhosta on jäljellä viitteitä edustalla sijaitsevien raunioiden muodossa. Pukeutua tulee soveliaasti ja kannattaa varata mukaan joku suoja kasvoille, sillä aika ajoi tuuli pöllyttää hiekkaa melkoisella voimalla. Paikka myös kuhisee turisteja, mikä toisaalta on hyvä asia, jotta alueen elvytys toimet saadaan tällä kertaa vietyä loppuun saakka. Turismibisnes täällä hieman lievempää kuin naapuri Borobudurissa. Jotain jekkuja kuitenkin tuli huomattua. Prambanan kun suljetaan kello 17:00 juuri sopivasti ennen auringonlaskua. Tämä siksi, että voidaan myydä lisämaksusta erillisiä lippuja, jotta voisi ihastella auringonlaskua. Nämä liput ovat kuitenkin täysi vitsi, sillä lipun ostaneita ihmisiä aletaan häätämään kohti kotia ennen, kuin koko aurinko on kunnolla edes ennättänyt laskea. Parempi piiloutua jonkin syrjäisemmän raunion taakse ja ottaa peruslipusta irti kaikki mitä saa. Olimme paikanpäällä muina miehinä viimeiseen asti, eikä kukaan tullut meiltä mitään erillistä lippua kyselemään.Kaiken kaikkiaan päivän reissulle Yogyakarta – Borobudur – Prambanan kertyi reipas sata kilometriä skootterin selässä. Lähdimme liikkeelle 03:00 aamuyöllä ja palasimme hotellille 22:00 illalla. Tällainen reissu vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa ehdottomasti. Vaatetta kannattaa varata matkalle mukaan, sillä temppeleillä tulee olla pukeutuneena soveliaasti.

Jaavan saarella liikkuminen kannattaa hoitaa junalla, jos vain mahdollista. Eikä pelkästään mukavuuden ja edullisen hinnan vuoksi, vaan samalla saat nauttia uskomattoman kauniista peltomaisemista massiivisten tulivuorten ympäröiminä. Tässä vaiheessa oli aika sanoa hyvästit aivan mahtaville tyypeille Michaelille ja Danalle sillä meidän oli kerittävä lennolle Jakartan kautta kohti seuraavaa maata; Kambodzaa…

– Jani –

Borobudur mandalan pyörityksessä

Kello herätti jo ennen kukonlaulun aikaa (02:45), sillä olimme lähdössä Danan ja Michaelin kanssa Pethuk Setumbu –vuoren näköalapaikalle. Ajoimme skootterilla 50 kilometriä vuorelle ja olimme perillä vielä pimeään aikaan. Näköalapaikalla on maksava pikkusumma sisälle (15,000 IDR) ja pysäköintimaksu (2,000 IDR). Täältä näkee auringonnousun, mutta myös buddhalaisen Borobudur temppelin. Temppeli oli hieman pienempi ylhäältä katsottuna, kun oli kuvitellut ja ihmisiä oli vuorelle saapunut ennen meitä mukavasti.

Borobudur rakennettiin 800 luvun tienoilla ja oli vuosisatoja piilossa tulivuori Merabin tuhkien alla. Syytä ei tiedetä sille, miksi temppeli aikoinaan hylättiin. Temppeli löydettiin uudelleen 1814 Thomas Stamford Rafflesin toimesta. Borobuduria on kunnostettu useaan otteeseen ja lisäksi Unesco on ollut auttamassa korjaustöissä. Unesco julisti Borobudurin maailmanperintökohteeksi vuonna 1991.

Borobudur on läheltä katsottuna massiivinen rakennelma ja korkeutta sillä on yli 30 metriä ja leveyttä 118 metriä. Ja näin ollen on maailman suurin buddhalainen temppelikompleksi. Temppeli on pyramidin muotoinen ja sillä on yhdeksän kerrosta maan pinnalta.
Neljästä suunnasta nousevat portaat ylös ja jokaisessa kerroksessa on tasanne. Kokonaisuudessaan rakennelmaan on käytetty kaksi miljoonaa kivenlohkaretta. Jotka on asetettu vieriviereen ilman lastia ja ajan saatossa ovat kiinnittyneet toisiinsa.

Borobudur on 300 vuotta vanhempi kuin Kambodzan Angkor Wat ja 400 vuotta vanhempi kuin Euroopan tunnetuimmat katedraalit.

Borobudur on 300 vuotta vanhempi kuin Kambodzan Angkor Wat ja 400 vuotta vanhempi kuin Euroopan tunnetuimmat katedraalit.

Temppeliin on käytetty 60,000 kuutiota laavakiveä.

Temppeliin on käytetty 60,000 kuutiota laavakiveä.

Tätä mestariteosta voisi kuvata suureksi buddhalaiseksi kuvakirjaksi. Veistokset kertovat Buddhaan liittyviä tarinoita ja seiniä luetaan oikealta vasemmalle, mutta kaiteita luetaan vasemmalta oikealle.
Borobudur kuvaa buddhalaisuuden kosmosta, joka alkaa maan tasanteelta kuvaten arkielämää ja jatkaa kulkuaan spiraalissa kohti nirvanaa, buddhalaisten taivasta. Jokainen kerros ja sen tarinat kuvaavat eri viisautta läpi elämän valaistumiseen asti.

Jos temppelin seinät suoristettaisiin linjaan, pituutta tulisi kuusi kilometriä

Jos temppelin seinät suoristettaisiin linjaan, pituutta tulisi kuusi kilometriä.

Yksityiskohtia seinäveistoksesta

Yksityiskohtia seinäveistoksesta

Temppelin pohja on rakennettu siten, että ensimmäisestä viidenteen kerrokseen ovat neliön muotoisia ja seuraavat kolme ovat ympyrän muotoisia tasanteita ja ylhäällä yhdeksännessä kerroksessa on pari metriä korkea stupa.

Kamadhatu on rakennuksen pohjataso ja piilottelee muutamia kaiverruksia.

Rupadhatu kerrokset (1-5) ovat täynnä kiveen tehtyjä kohokaiverruksia. 160 kaiverrusta kuvaavat syyn ja seurauksen syntymistä, joita tuodaan esille ihmisten käyttäytymisenä.

Arapadhatun kerroksia (6-8) ympyröi 72 stupaa, jotka ovat kellon muotoisia. Näiden sisällä istuu erilaisia Buddha patsaita. 120 kivilaattaa kertovat Siddharta Gautama Buddhan elämästä. Alkaen prinssinä syntymiselle aina valaistumisen hetkeen. Tasanteet ja sen stupat ovat vähemmän koristeellisempia kuin aikaisemmat kerrokset.

Korkein stupa yhdeksännessä kerroksessa ei ole enää yhtä korkea kuin alkuperäinen, mutta kohoaa 42 metriin maanpinnan yläpuolelle. Tämä stupa on tyhjä sisältä. Tyhjyydelle on annettu kolme eri versiota; joko se kuvaavaa nirvanaa, sen sisällä ollut patsas on varastettu tai sitä ei ole edes koskaan ollut.

Stupa symboloi viittä elementtiä: maata, vettä, tulta, ilmaa ja eetteriä.

Stupa symboloi viittä elementtiä: maata, vettä, tulta, ilmaa ja eetteriä.

Borobudurissa oli yli 2600 kivikaiverrusta ja yli 500 Buddhaa katselemassa temppeliä ympäröivää luontoa. Tosin moni näistä patsaista on kadoksissa tai vahingoittunut ajan saatossa. Temppeli on säilynyt monilta uhkatilanteita.
Tammikuussa 1985 yhdeksän stupaa rikkoutui pommi-iskussa, kun äärimuslimi sijoitti pommit temppeliin. Vuonna 2006 toukokuussa mitattiin 6,2 richterin maanjäristys, mutta temppeli säilyi ehjänä kovalta ravistukselta. Elokuussa 2014 Indonesia poliisi ja turvallisuusjoukot kiristivät turvatoimia Borobudurin alueella, kun ISIS oli sosiaaliseen mediaan ilmoittanut tuhoavansa temppelin ja sen läheisyydessä olevat patsaat.

Sisäänpääsymaksu Borobudurin temppelikompleksiin on 20 taalaa (230,000 IDR). Jos kuitenkin aiot vierailla myös Prambanan temppelissä, kannattaa sinun ostaa yhdistelmälippu 30 taalalla. Temppeli on nykyään yksi Indonesian suosituimmista turistikohteista. Paikalla kannattaa olla hyvissä ajoin, sillä ennen keskipäivää ihmisiä voi olla jo todella paljon paikalla. Uloskäynti temppeliltä ei ole tehty helpoksi. Vierellä häärääviä myyjiä on joka sormelle ja käveleminen jatkuu ja jatkuu, kunnes huomaat ettet vieläkään ole parkkipaikalla.

Päädyimme indonesialaisten opiskelijoiden piirittämäksi. Kaikkien kävijöiden on käytettävä sharonkia (myös miesten), joita saa sisäänkäynnin luota.

Päädyimme indonesialaisten opiskelijoiden piirittämäksi. Kaikkien kävijöiden on käytettävä sharonkia (myös miesten), joita saa sisäänkäynnin luota.

Borobudurin läheisyydessä on kaksi pienempää temppeliä (Mendut ja Pawon), jotka sijaitsevat suoraan itä akselilla. Uskotaan, että temppelien sijoittaminen suoralinjaan edustaa Nirvanan saavuttamista.

Paluumatkan maisemia

Paluumatkan maisemia

 

– Minna-Mari –

Youg.. Yogua.. Yogyakarta

Yogya on yksi Indonesian vanhimmista kaupungeista, joka tarjoaa historiaa sekä arkkitehtuuria. Mielenkiintoiseksi kaupungin tekee sen, että se on ainut Indonesia provinssi, joka on sulttaanin hallitsema ja on entinen Hollannin siirtomaakaupunki. Hallintohistoria kaupungilla on varsin värikäs. Niin hindut, buddhalaiset, animistit, islamistit, hollantilaiset ovat hallinneet kaupunkia. Jokainen on näin jättänyt jälkensä Yogyaan.

Hollantilaiset kolonialistit toivat Yogyan kaupunkiin eurooppalaista arkkitehtuuria. Tänä päivänä kaupungin moni rakennus on sekoitus hollantilais-jaavalaista arkkitehtuuria. Indonesian pankki (KH Ahmad Dahlan kadulla) BNI pankkin ja Benteng Vredeburgin läheisyydessä, on hyvä esimerkki aikakauden eurooppalaisesta rakennustyylistä.

Prinssi Diponegoro julisti sodan hollantilaisia vastaan 1800-luvulla ja toisen maailman sodan aikana sulttaani antoi luvan vapaustaistelijoiden käyttää Kratonin kompleksia tukikohteena. Hollantilaisten kaupunkien valloittaminen oli aiheuttanut kitkaa paikallisten kanssa. Hollanti luovutti lopulta Jaavan miehittämisen ja Indonesian saatuaan itsenäisyyden, nimitti se Yogyan erikoisalueeksi. Kaupungista tuli itsehallintoalue, jossa sulttaani sai jatkaa hallitsemista.

Vuosisatoja Yogyan asukkaat ovat palvoneet tulivuoren hedelmällistä maaperää, tietäen riskinsä. Vielä tänä päivänä aktiivinen tulivuori häämöttävät kaupungin läheisyydessä. Merapi vuori (2968m) on purkaantunut säännöllisesti vuodesta 1548 asti ja viimeisin purkaus vaaransi asukkaita vuonna 2006. Nopeasti perään Yogyassa mitattiin 6,3 magnituden maanjäristys tappaen lähes 6,000 ihmistä, kymmeniätuhansia ihmisiä loukkaantui ja 135,000 rakennusta tuhoutui. Pahiten tuhoa koki Candi Brahmna ja Vishnu Prambananin temppelialueilla, Kratonin Kareta museo ja Taman Sari. Vaikka kaupungin keskusta koki pahinta tuhoa, Yogyan lähialueet rakensivat vuosienkin jälkeen rakennuksia uudelleen. Onneksi turismin tuoma rahavirta sai kaupungin talouden palautumaan.

Moni nähtävyyksistä on kävelymatkan päästä toisistaan. Sillä kaupungin keskusta on todella pieni, eikä liikkuminen pitäisi olla kallista. Me vuokrasimme skootterin ja sillä hurruttelimme ympäri kaupunkia. Muita vaihtoehtoja on taksi, riksa, hevoskyyti, bussit tai vuokraamalla auto.
Jos haluat kävellen nähdä kaupungin, huomioi, että kadunkyltit katujen risteyksissä ei näytä poikkikatua vaan katua, millä olet. Eli pitkällä suoralla tiellä saattaa olla monta eri nimeä risteyksien jälkeen, hämmentävää kyllä.

Benteng Vredeburg oli hollantilaisten kolonialaisten linnoitus ja nykyään se toimii museona. Sisäänpääsymaksu on 10,000 IDR henkilöltä. Museosta löytyy vanhoja sotilaspukuja ja tietoa aikaisemmista Indonesian kamppailusta kolonialistien kanssa. Hollantilaisten linnake on Gedung Agungin, presidentin palatsin edessä. Joka on itse asiassa hyvä esimerkki hollantilaisesta arkkitehtuurista. Tuplatykki on edelleen esillä niistä ajoista. Suosittelen käymään museossa, koska se antaa perspektiiviä, kun kävelet Yogyan kaduilla.

Kraton on rakennettu 1700-luvulla ja on Yogyan päänähtävyys. Sulttaanin palatsi koostuu itse palatsista, sulttaanin ylellisistä asunnoista ja kahdesta sulttaanin suuresta piha-alueesta. Sulttaani perheineen asustelee edelleen Kratonissa. Kokonaisuudessa Kraton on todella suuri ja vaatii monta tuntia tutkiskeluun. Itse palatsissa on mahdollista vierailla tiettyyn aikaan päivästä, kun sulttaaniperhe on hoitamassa hallintoasioita eikä ole paikalla.

Taman Sari on tunnettu vesilinnoitus, joka tarjosi aikoinaan oivan nautinnon sulttaanille ja hänen seurueelle. Linnoituksessa on puistoalueita, erikokoisia altaita ja vesiteitse on päässyt kulkemaan. Puutarhat olivat hyvä rentoutumis-, meditaatio-, suoja- ja piiloutumispaikka. Läheltä löytyy myös maanalainen moskeija. 2006 vuoden maanjäristys ravisteli vesilinnoitusta, mutta täällä voit edelleen kuvitella ihmisten hurmion.

Malioboro on tunnettu shoppailukeskus ja on suosittu sekä paikallisten että turistien kesken. Täältä löytyy myös yksi pieni ostoskeskus, missä on mukava piipahtaa varsinkin, kun olet kauan ollut pikkukylissä. Malioboro on kaksi kilometriä pitkä ja siellä on satoja pikku butiikkeja ja täältä löytyy tavaraa laidasta laitaan. Malioboro alkaa Tugun asemalta ja sama tie vie Sulttaanin aukiolle asti. Yogyan päätori, Pasar Beringharjo löytyy Malioboro –kadulta. Jos tarvitse jotain, osta se täältä. Muista tinkaaminen!

Yogyalla on muutakin tarjottavaa kuin kulttuuri itsessään. Se on todella eloisa kaupunki ja shoppailijoiden unelma. Päätiellä Malioborolla on aina paljon väkeä ja se on tunnettu iltamarkkinoista. Moni turistikauppa ja halvat hotellit ovat tämän tien lähellä, kuten myös Sosrowijayanin kadulla.

Tämä on yksi ystävällisimmistä kaupungeista, mitä maailmassa on. Ihmiset ovat todella innoissaan, kun saavat jakaa heidän kulttuuria matkailijoille, ja heillä on todella paljon kerrottavaa. Ihmiset tulevat juttelemaan sinulle ja pääset useampaan kuvaan yhdessä paikallisten kanssa. Lisäksi moni opiskelija haluaa tulla juttelemaan sinun kanssa englanniksi, sillä he saavat hyvää harjoitusta englannin kielen opiskeluun. Jaavalainen kulttuuri, tavat ja uskomukset ovat siltä läsnä, mutta länsimaalaisuuden vivahdukset yhteiskunnassa ovat aiheuttaneet vastavirtaa varsinkin kaupungin pohjoispuolella, jossa yliopisto-opiskelijat pukeutuvat trendikkäimpiin vaatteisiin ja elävät yhä enemmän länsimaalaisemmin. Yogyassa on paljon suuria ja hyviä yliopistoja, ja on tunnettu yliopistokaupunkina. Kaupunki on edelleen käsitöiden ja perinteisten tekstiilien sekä jaavalaisen tanssin, teatterin ja vesinukke-esitysten keskus.

Yokyakartasta käytetään monta eri nimeä kuten Yogyakarta, Jogyakarta, Yogya ja Jogya. Jakarta ja Yokyakarta lausutaan lähes samalla tavalla, joten ole tarkkana, kun varailet lippuja tai matkoja näihin suuntiin. Temppeleiden Prambanan ja Borobudurin lisäksi kaupungissa kannattaa viettää muutama päivä, itse kaupungin tutkiskeluun. Yogya on kuitenkin tunnettu vain porttikaupunkina Unescon maailmaperintökohteille Prambanan ja Borobudurin temppeleille. Näistä lisää seuraavaksi.

 

– Minna-Mari –

Kylmää kyytiä – Bromo-Tengger-Semerun kansallispuistossa

Banyuwangista valitsimme junavaihtoehdon Probolinggoon kaupunkiin bussin sijaan. Junalla kun pääsee näppärästi reilussa neljässä tunnissa taasen bussilla kestää puolet kauemmin. Hintakaan ei päätä huimannut 140.000 IDR alle 10 euroa.
Probolinggon juna-asemalta kannattaa ottaa Bemotaksi (5.000 IDR) seuraavalle etapille eli bussiasemalle. Täältä otetaan uusi kyyti lähimpään kylään Cemoro Lawangiin, joka on aivan Bromon kansallispuistoalueen juurella.

Kyydin saaminen kylään oli sinänsä haastavaa, sillä lähtösummaksi sovimme 35.000 IDR. Odottelimme tunnin jos toisenkin, eikä auto meinannutkaan lähteä. Meille selvisi parin tunnin odottelun jälkeen, että auto starttaa heti, kun matkustajia on tarpeeksi tai meidän on maksettava tuplasumma puolityhjästä autosta. Täynnä olevan kyydin hinta (450.000 IDR) jaetaan kyytiläisten kesken. Useamman reissaajan kanssa tulimme siihen tulokseen, että nyt lähdetään hinnalla millä hyvänsä. Sovimme kyydin hinnaksi 50.000 IDR eli noin euro lisää henkeä kohden.
Autoa on vaikea saada täyteen, joten valmiina kannattaa olla maksamaan tuplahinta, joka ei ole kuin noin 3 euroa. Auto on tarkoitettu 15 henkilölle ja voin sanoa, että 9:lle turistille teki tiukkaa mahtua samaan kyytiin. Matkan aikana pistin merkille, miten erilaisia ihmisiä matkailijoina olemme. Naiskaksikko oli edellispäivästä asti odottaneet kyytiä Cemoro Lawangin kylään, ja nämä kaksi eivät meinannetkaan maksaa soviteltua hintaa, olihan kyse kokonaisesta eurosta.

Cemoro Lawangin kylä on pieni ja se sijaitsee aivan tulivuorten juurella. Kylästä löytyy kaikki välttämättömät. Ravintoloita on muutama, majoitusvaihtoehdot ovat vaatimattomia ja pari pientä kauppaa löytyy. Mutta tänne ei tulla ylellisyyden ja mukavuuden vuoksi. Itse ympäristö on ällistyttävän kaunis. Korkeita savuavia tulivuoria, hiekkameri, karua ja hedelmällisyyttä. Emme paljoa kierrelleet kylässä, sillä aikarytmimme oli täällä vähän erilainen. Aikaisin nukkumaan ja sitäkin aikaisemmin hereille.
Majoituimme pari yötä Cemara Indal hotellissa, jossa oli suora näköala kansallispuistoon. Tämä on kallein hotelli täällä (500.000 IDR), mutta tulin siihen tulokseen, että oma vessa ja lämmin suihku pitää olla.

Kello herätti kahdelta aamuyöllä. Ulkona oli kylmä, sillä lämpötila taisi olla lähellä nollaa. Olimme varautuneet jo edellisiltana kylmyyteen vuokraamalla lämmikkeeksi toppatakit hotellimme aulasta. Tarkoituksemme oli lähteä jalan Gunung Penanjakan vuorelle, mistä kaikki postikorttikuvat on otettu. Lähdimme puoli kolmelta vaeltamaan pimeässä kohti vuorta otsalamppujen ja kuun valossa. Mukaan meidän kanssa lähti kanadalaispariskunta Dana ja Michael. Vaeltamiselle kannattaa varata kaksi tuntia, että kerkeää huilata pari kertaa ennen huipulle pääsyä. Aurinko nousee erittäin aikaisin, joten paikalla on syytä olla hyvissä ajoin. Vilukintun on hyvä ottaa lämmikettä myös sormille ja päähän. Vuoren näköalapaikan lämpötila ja kylmä tuuli, saa hampaat kalisemaan vähemmästäkin.

Näköalapaikka 2. tavoitettiin tunnin kiipeämisen jälkeen. Kiipeäminen oli helppoa hyvien ylöspäin menevien portaiden vuoksi. Näköalapaikkaan 1. kesti hieman kauemmin, sillä kiipeäminen tapahtui kinttupolkua pitkin. Näköalapaikassa 1:ssä on monia paikkoja, mistä voi kuvata upeaa ympäristöä. Jäimme kuitenkin hieman alemmaksi King King Hill –kohtaan, sillä ihmismäärä latisti auringonnousun tunnelmaa ja saimme olla kahdestaan vangitsemassa tätä henkeäsalpaavaa hetkeä.

Cemoro Lawangin kylä näköalapaikalta katsottuna

Cemoro Lawangin kylä näköalapaikalta katsottuna

Kraaterille on jalan ohella mahdollista mennä vuokraamalla jeeppi tai hevosella. Apukyydillä pääsee melko lähelle korkeinta näköalapaikkaa.
Kansallispuiston sisäänpääsylippu on kokenut kovan hintakirin. Vuonna 2013 lippun hinta nousi 75.000:sta 217.000 IDR. Kovimmillaan lipun hinnasta joutuu pulittaa 320.000. Lisäksi hinnankorotus on tuonut mukanaan matkatoimistojen ja portinvartijoiden omia huijauksia.
Kansallispuistoon pääsee sisälle maksamatta sisäänpääsymaksua. Tämä reitti kulkee Tenggur –kylän lävitse, eikä mene hiekkameren (Lautan Pasir) läpi kohti Penanjakan vuorta. Jos Bromolle aikoo mennä ilman lippua, on kohteeseen käveltävä hiekkameren poikki. Hiekan pöllytessä kaikkialle on suojauduttava kunnolla peittämällä etenkin kasvot.

Vuokratessamme jeeppiä (125.000 IDR henkilöltä) neuvottelimme kuskin kanssa niin, että hän veisi meidät portista läpi ilman lippua katsomaan, mitä vuorten toisella puolella on. Ajoimme hiekkameren, vihreän kanjonien (jota paikalliset kutsuvat savanniksi) sekä vuoristojen ohitse hieman yli tunnin. Järvet Ranu Pani ja Ranu Regulo ovat aivan Semeru –vuoren juurella. Täältä yleensä aloitetaan kyseisen vuoren valloitus ja täältä löytää paikallisia pikku kyliä.
Välillä kun kuvittelee, ettei luonto voi olla enää uskomattomampi, huomaa olevansa väärässä. Kansallispuiston toisella puolella luonto oli eri maailmasta kuin itse hiekkameren karu maasto. Näimme vihreän kasvillisuuden suuret valtaukset vuorien rinteillä, joihin aikoinaan valunut laava oli kaivertanut syviä uumia. Ja lopuksi Bromo, joka tulivuorena romahti ja muodosti kalderan, on jotain, mitä sinun on itse oltava näkemässä ymmärtääksesi luonnonvoimien kauneuden.

Tenggerin kansallispuistosta on useampi tulivuori/vuori.
– Gunung Penanjakan vuoresta (2770m) on todella kauniit maisemat koko hiekkamerelle. Näkyvyys voi vaihdella yllättävän paljon. Jonain päivänä näkyvyys voi olla niin huono, eikä vuoria välttämättä näe ollenkaan.
– Gunung Batok (2440m) on lähin vuori kylään nähden.
– Gunung Bromo (2392m) on aktiivinen tulivuori, joka päästää savua ilmaan. Kraaterille kävelee noin tunnissa ja loput 245 porrasta vie sinut kohti kraaterin hiekkareunaa.
– Gunung Semeru (3676m) suuri tulivuori kauempana, yksi Indonesian aktiivisimmista tulivuorista. Noin 20 minuutin välein vuori tussauttaa savua ilmaan. Tämä on yksi vaarallisimpia paikkoja ja trekkaukseen on pyydettävä erikseen lupa viranomaisilta. Trekkaaminen on mahdollista vain tiettyyn vuodenaikaan ja itse trekkaus kestää viikosta eteenpäin.

eeppinen auringonlasku

eeppinen auringonlasku

 

– Minna-Mari –

Kawah Ijen ja sininen liekki

Balilta siirryimme vesiteitse Jaavan saaren puolelle Banyuwangi -nimiseen satamakaupunkiin. Matkanteko kesti huomattavasti odotettua pidempään ja olimme paikanpäällä kahden aikaan yöllä ilman majapaikkaa. Onneksemme auto jätti meidät erään majapaikan eteen ja matkasta väsyneinä emme jaksaneet lähteä etsimään muita vaihtoehtoja. Paikka paljastui yhdeksi hirveimmistä, missä olemme koskaan yöpyneet. Se sai tällä erää kelvata olihan meillä makuupussit hieman epäilyttävien lakanoiden suojaksi. Toisaalta mitä nyt voi kuuden euron majoitukselta odottaakaan. Seuraaviksi öiksi varasimme sitten hieman tasokkaamman majoituksen.

Banyuwangissa ei ole varsinaisesti turisteille mitään nähtävää tai tekemistä, vaan paikka toimii porttikaupunkina läheisille tulivuorelle Kunung Merapille (2799m) ja sen vieressä sijaitsevalle Kawah Ijenille. Vuorenjuurelle pääsimme vuokrattuamme neliveto jeepin ja kuljettajan (600 000IDR), joka kuljetti meidät jyrkkää tietä pitkin kohti perusleiriä. Automatka Banyuwangista kestää puolesta tunnista tuntiin riippuen keliolosuhteista.

Bali nähtynä Kawah Ijeniltä

Bali nähtynä Kawah Ijeniltä

Suurin vetonaula täällä on kraatterijärven kupeessa palava sininen liekki. Muutenkin koko paikka tuntuu kuin olisi ollut vieraalla planeetalla. Maassa olevista halkeamista nousee 600 asteista rikkikaasua, joka syttyy itsestään päästessä ulos. Liekit voivat parhaimmillaan kasvaa yli viisimetrisiksi. Näky on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan uskomaton! Vaikkakin meidän vierailun aikana näkyvyyttä haittasi lähes täysikuu.

Kuun vakossa

Kuun vakossa

Nähdäksesi maagisen sinisen liekin on matka aloitettava yötä vasten. Rikkikaasut palavat vuorokauden ympäri, mutta ovat silmin nähtävissä ainoastaan kello 01:00-04:00 välisenä aikana. Voin kokemuksesta sanoa, että se on todellakin sen arvoista. Perusleiristä kraatterijärvelle matkaa kertyy parisen kilometriä jatkuvaa ylämäkeä pitkin. Vaellukselle on hyvä varata ainakin parisen tuntia, sillä matka on kohtalaisen rankka ja lepotaukoja on pakko pitää. Varustukseksi on hyvä ottaa lämmintä vaatetta, koska lämpötila laskee ylöspäin kiivettäessä melkoisesti yön pimeinä tunteina. Taskulamppu on myös pakollinen varuste, sillä reitillä ei ole turvakaiteita ja pilkkopimeässä väärän askeleen ottaminen voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin. Turisteja on kuollut tiputtuaan vuorenrinteeltä alas, joten varovainen täällä pitää olla kokoajan. Ylöspäin kuljettaessa myös tulivuoren uumenista tunkeutuva pistävän rikin haju pahenee, joten hengitystiet on hyvä suojata maskilla.

Kawah Ijeniltä löytyy myös kauniin turkoosin värinen kraatterijärvi, jonka veden lämpötila on 34 astetta ympäri vuoden. Vaikka tämä saattaa kuulostaa houkuttelevalta uimavedeltä niin sitä se ei todellakaan ole. Vesi nimittäin koostuu kloorihaposta, suolahaposta sekä rikkihaposta veden Ph:n ollessa 0,5. Näin ollen se on maailman happamin järvi, joka syövyttää kaiken, mikä sen kanssa joutuu kosketuksiin.

Alue työllistää parisen sataa kaivosmiestä, jotka louhivat rikkiä kraatterin uumenista. Seuraavan kerran kun mietit, että kuinka rankkaa sinulla on töissä niin mieti vielä hetki, että mitä nämä herrat joutuvat kokemaan. Ruumiinrakenteeltaan heiveröiset miehet hakevat päivittäin rikinpalasia syvältä tulivuoren kraatterista ja kantavat sitä korit olallaan kilometritolkulla jyrkkää ylä- ja alamäkeä edestakaisin. Kantamuksille kertyy painoa 70-100 kilon verran, kun miehet painavat hädin tuskin 60 kiloa. Kilohinta rikille on 1000 Indonesia rupian eli noin 7 sentin luokkaa. Savuavasta kraatterista kulkeutuu työmiesten keuhkoihin melkoisia myrkkyjä, jotka lyhentävät heidän elinikäänsä dramaattisesti. Keski-iän näillä työmiehillä arvioidaan olevan 40-50 vuoden välissä. Vaihtoehtoja ei heillä näillä seuduilla paljon ole, sillä se perhe täytyy elättää tavalla tai toisella.

Rikinkantaja kipuamassa ylös kraatterista

Rikinkantaja kipuamassa ylös kraatterista

Korissa 70-100 kiloa painoa

Korissa 70-100 kiloa painoa

Silmiä ja henkeä kirvelevä savu nousee maan uumenista

Silmiä ja henkeä kirvelevä savu nousee maan uumenista

Rikkikaasujen värjäämä kivi

Rikkikaasujen värjäämä kivi

Kuollutta maastoa

Kuollutta maastoa

Retken vaarallisin hetki sattui paluumatkalla, kun koko yön valvonut kuski meinasi nukahtaa rattiin useampaan otteeseen. Oli kammottavaa katsoa takapenkiltä taustapeilin kautta, kuinka kaverin silmät valahti kiinni vähän väliä. Hengissä selvittiin, mutta eipä ole koskaan pelottanut auton kyydissä yhtä paljoa.

Merapi tulivuori aamunkoitteessa

Merapi tulivuori aamunkoitteessa

 

– Jani –